negatiivisia viboja ja työpaikanvaihtoajatuksia

teretere. onpas tämä kirjoittelu vähän jäänyt. kun itsellä on ollut hieman alakuloinen ja negatiivinen olotila, niin oon vältelly kirjoittamista... jotenkin ei oo halunnu avautua niistä asioista, jotka vaivaa.

noh, nyt yritän kuitenkin. vaikka en jaksa mennä yksityiskohtiin minun mieltäni vaivaavista asioista. ei mitään isoa, vaan semmosia monia pieniä, turhiakin, juttuja.

joo. tarttis nykäistä itseään niskasta, ja palata takasin positiivisuuteen. mä oon nyt tosi kaukana siitä. huolehdin kaikesta järkevästä ja järjettömästä, ja mikään ei huvita oikeen kympillä, ja asioista on vaikea nauttia täysillä. sitten kun vielä monet kavereista on jotenkin siinä samassa negatiivisuuden ja "ei-huvita"-ojassa tällä hetkellä, niin elämä tuntuu vähän rankalta. sillä oon ite väkisin yrittänyt vaan saada itteni tekemään ja järkkäämään juttuja jotta pääsis taas elämisen makuun, mutta sitten kun melki kukaan ei lähe messiin mihinkään, niin tuntuu hiukka turhauttavalta. tuntuu siltä, että jos mä en soittais kenellekään, niin en mä kuulis kenestäkään yhtään mitään. hiukka masentavaa. nojoo, ei se nyt varmaan ihan niinkään ole, mutta.... voihan se olla, että mun ympärillä ei asiat oo varsinaisesti muuttunut, mutta minä olen: terapian loppumisen jälkeen mulla on ollu enemmän aikaa ja energiaa kuin neljään vuoteen, ja kaipaan kavereidenkin seuraa enemmän kuin ennen.

en nää missään nyt mitään hyvää, ainakaan sellaista, joka jatkuis. työtkin ahistaa, kun on taas semmoinen ajatus mielessä, että mä taidan olla vähän väärällä alalla. mä haluaisin löytää sen "oman jutun" ja tehdä sitä työkseni, mutta mä en tiiä edes miten alkaisin asiaa lähestymään ja ettimään vaihtoehtoja. mulla ei oo koskaan ollut mitään yhtä ainutta asiaa "intohimona", jota olisin välttämättä halunnut tehdä, ei mitään yhtä asiaa jossa oisin tosi hyvä (oon sellanen keskinkertaisin ok tosi monessa asiassa)... se ois ihanaa, ei tuntuis ehkä niin tyhjänpäiväiseltä tehdä työtä, joskus se nimittäin tuntuu siltä. nojoo, tähän varmaan joku aattelee, että eihän kukaan jaksa koko ajan olla tosi innostunut työstään... tiiän sen. mutta kun musta tuntuu, että vielä ei olis liian myöhäistä muuttaa elämänsä suuntaa noin työn kannalta. harmittaa, etten silloin lukion jälkeen tai yliopiston aikana uskaltanut ottaa välivuotta: tehdä jotain duunia ja selvittää mitä sitä oikeasti haluaa. oisin varmaan valinnut jonkin eri polun kuin mihin minä siinä "putkessa" päädyin "sattumalta". mä oon vasta nyt alkanut oivaltaa, että mitä mä haluan eri asioissa.

mulla on sellanen olo, että mä oon nyt valmis ihan mihin vaan, mutta en vaan tiiä mihin... tekis hyvää, jos tulis joku isompi muutos muulla elämän saralla, niin saisin varmaan tempastua töidenkin suhteen jotain muutosta, uskaltaisin.

oon miettiny, että missä mä oon hyvä, kavereiltakin kysynyt heidän mielipidettään. noh, puhua osaan, eri kieliäkin sujuvasti, ja tekstiä tulee, välillä vähän liian nopeesti:) . ihmisten, kaikenikäisten, kanssa tulen hyvin juttuun, mun on helppo lähestyä vieraitakin ihmisiä, ja osaan olla tosi "edustava" ja pirtsakka. mä tykkäisin semmoisesta työstä, jossa mä voisin auttaa ihmisiä. toisaalta tykkään myös liikunnasta, mutta en oo missään lajissa super-hyvä. seuraava kysymys onkin, että missä ammatissa/työssä tämmöisiä taitoja omistava henkilö ois hyvä????? ehdotuksia?

joo. yritänpäs palata asiaan taas kohta:)