kirjoitusblokki II

...on jonkinsortin päällä. Sisällä ois taas jotenkin montakin ajatusta, mutta sitten kun mietin, että mistä päästä aloittelen kirjoittamista, niin alkaa tökkiä. Ja sitten tulee vielä huono omatunto, kun on vähän huonosti nyt kirjoitellut... öääöäöäöääää....

mä en kyllä tykkää tupakansavusta, koko ajan itse asiassa vähemmän ja vähemmän... Käväsin tuossa baarissa, ja nyt haisee KAIKKI pahalle. blääh... Baarikäynti jäi aika lyhyeksi, kun rupes vaan väsyttään. Noh, oon ollutkin hiukka lenssussa koko viikon, ja tänään sitten aika kauan ulkona rinteessä. Oli muuten aika loska keli, mutta seura oli niin hubaa, että hauskaa oli silti.

yks juttu, mistä musta tuntuu että mun pitää mainita (vaikka en tavallaan haluaisi, koska olen edelleen pettynyt) on se, että tuossa viime viikon hiihtoreissulla se v*tun tuolihissi sai musta jonkinsortin yliotteen: olin hiukka liian itsevarma: oma tyhmä veto tavallaan, ois pitänyt tajuta olla menemättä siihen silloin kun olin ollut hereillä puoli neljästä asti, syönyt ja juonut liian vähän, skinnaillut ylämäkeen aika kauan ja kaatuillut pöpelikössä... ja SITTEN minä smart ass matkalla syömään menin istumaan siihen tuolihissiin sen kummemmin ajattelematta.... ja sitten tuli yhtäkkiä aika tosi huono olo.... Ei hyvä, ei todellakaan. Mutta ei ihan hirvee ylläri jälkeenpäin ajateltuna, sillä mulla oli muutenkin jo valmiiksi väsymyksestä ja nälästä semmonen "tärisevä olo". Mä pakotin sitten itseni uudelleen siihen hissiin myöhemmin samana päivänä, mutta ei oikeen sujunut silloinkaan. Seuraavana päivänä kiersin tuolihissit kaukaa, mulla tuli niin inha olo jo siitä ajatuksesta, että pakottaisin itseni siihen. Tajusin, että silloin se vain pahentaisi tilannetta. Olin aika pirun pettyny itteeni, kun tuli tuollainen takapakkitilanne nyt sitten. Hölmöksi tunnen itseni myös ja nolottaa, vaikka osittain tajuan, että ei siihen ole mitään syytä. Tuli vaan piiiiiitkästä aikaa sellanen tosi "rikkinäinen" olo, sellanen järjettömän totaalinen "enhän mä pysty mihinkään"-fiilis, että olenpa minä vammainen. Nooh, onneks sain fiiliksen pikkuhiljaa käännettyä, ja päätin, että nyt annan itseni olla, ja nautin reissusta, ja saan hyvän fiiliksen takaisin, ja että eiköhän sitä tuolihissi-dilemmaa voi yrittää parannella joku toinenkin kerta. Tää on varmaan eka kerta, kun olen tavallaan totaalisesti luovuttanut joksikin ajaksi. Auttoi, kun sain puhuttua asiasta ja itkettyä parin kannustavan ystävän kanssa, tuossa tilanteessa kun minä itse osaan soimata itteni niin maan rakoon, niin tarvitsen sitä, että joku kehuu mua (realistisessa mittakaavassa), ja muistuttaa siitä pitkästä matkasta jonka olen tähän asti tullut ja kannustaa, että ei tämä elämä vielä tähän loppunu, ja että kyllä se siitä taas pikkuhiljaa.

tämmöttiis. tämmönen mä sitten vaan oon.
ensi viikolla tarttis käydä "paikallisessa" "tuolihissillisessä" keskuksessa, jostain on aloitettava reenaaminen taas..... -huokaus-