rankka päivä II

sama päivä. vähän myöhemmin.

kävin huitomassa, siis nyrkkeilemässä:) kyllä se on kumma kuinka teki taas hyvää. mieluisat liikuntamuodot ovat ne jotka pitävät minut vireessä, niin mieleltäni kuin fyysisesti. en ollut käyny reeneissä kolmeen kokonaiseen viikkoon sen pirulaisen flunssan takia, ja nyt olo oli kuin ois tullu hyvän ystävän luo ikuisuuden jälkeen:) ihan jees meni, itse asiassa paremmin kuin odotin. kunto on räsähtänyt alas, odotetusti, mutta keuhkot kesti, tosi jees:)

poksautin tuossa auki samppanjapullon... pitää sitä terapian loppumista nyt oikeesti jotenkin juhlia, vaikka sitten ihan itekseni täällä kotona. on muuten hyvää:) reenien päälle samppanjaa, sitä ei joka päivä tässä taloudessa tapahdu:)

joo. tuli eilen sitten ihmissuhdekiemuroissakin takkiin... ei vaan menny fiilikset yhteen: ite olin ja olen tietty vieläkin tykästyny yhteen kivaan ihmiseen, mutta eilen hän sitten sanoi suoraan, että nyt tästä ei tuu yhtään mitään... mikshän noi jutut niin harvoin on silleen tasapainossa, että molemmat haluaa samaa ja yhtä paljon? sattuu. elämä jatkuu, joo, mutta mä taidan olla hetken piilossa omillani. baariin mua nyt muutenkin nykyään tympii lähteä. ois kiva tietää, onko tuolla ulkona joku, johon mä ihastun, ja johon mä teen niin pysyvän "vaikutuksen", että se jää vierelle, eikä taas vaan jatka matkaansa. mutta sitähän ei voi tietää, aika näyttää (ärsyttävä fakta..). ongelma ei ole se, etteikö ihmisiä tapaisi, oon kuulemma niin avoimen oloinen (ja kai mä jollain tasolla olenkin). jostain niitä aina ilmestyy. mutta tähän asti ovat sitten olleet kai "vääriä". on aika rankkaa uudestaan ja uudestaan tutustua uuteen ihmiseen ja tunnustella fiiliksiä, ja sitten pettyä. nyt en semmoista vaan jaksa, tuntuu että rahkeet on ihan tyhjät nyt. katellaan sitten hetken päästä taas. haluaisin vaan saada rauhassa ja turvassa tykätä jostakin niin paljon kuin sielusta ja kropasta lähtee.

nojoo. mutta on niitä pieniä ilon aiheitakin tässä elämässä. sain entiseltä poikakaverilta joulukortin:) hymyilytti ihan. meillä meni poikki jo kolmisen vuotta sitten. mutta silloin tällöin soitellaan, paitsi itse asiassa nyt ei olla juteltu vuoteen, siks kai se kortti olikin kiva ylläri. että oli jonkun mieleen jääny musta edes joulukortin kokoinen jälki:) (sori marttyyriasenne, mä oon nyt vähän maassa...). tämä mies on ainoa "entinen", jonka kanssa voisin kuvitella olevani kaveri... muiden kanssa homma meni varmaan niin risaseks että siitä on vaikea jatkaa. ja mä oon aatellu, että ei sitä nyt väkisin kannata pitää yhteyttä, jos ei tunnu hyvältä.

mutta joo. pitäisköhän mennä skumppapullon kanssa kylpyyn?;)

tää kirjoittaminen muuten tuntuu hyvältä.