rauhallinen mieli

ensimmäinen päivä "terapia-aikakauden" jälkeen on mennyt ihan mukavasti, mikäs tässä, kriisistä kriisiin sanoi ismo;)

hohhoi. on tainnut olla viime päivinä sen verran tunnekuohuja, että nyt riitti:) ei jaksa "innostua/tulistua/huolestua/tuntea hirveesti" mistään mitään just nyt. mutta eipä mua haittaa, tekee ihan hyvää. töissäkin meni oikein sopuisasti, ihmeellisen sopuisasti, kun vertaa siihen mikä kilpailuilmapiiri siellä usein on... opetin "uutta" tyyppiä mun hommien saloihin, meni ihan mukavasti, vaikka tyypillä tais olla kyselyikä, tai siltä se ainakin tuntui:) en ees jaksanu hirveesti hermostua tai huolestua siitä, kun yks konekin tais taas töissä hajota, ja sitten tarvii soitella ulkomailta paikalle korjaajia... aattelin vaan että voivoi, noh, teenpä sen huomenna, ja parhaassa tapauksessa nakitan vielä jonkun muun tekemään sen:)

kävin kaverin luona glögillä. oli mukava hiukka istuskella, höpistä ja olla vaan. se on mun "tellukaveri", ja se sai mut piristymään kun ruvettiin funtsiin kaikki laskureissuja, jotka on ihan tässä just edessä. sikamakeeta. keuhkot vaan tarvii saada messiin... perkule kuinka ovat vähä kiukutelleet taas tänään... argh. elämä on. tai jotain.

niin. sitä kyllä itse asiassa mietin tänään, että oon ehkä ollut ihmissuhteissani viime aikoina vähä liian "äkkijyrkkä"... meinaan, että jos alkaa homma nyppimään/tuntumaan liian riskaabelilta, niin olen tavallaan ottanut ihan hirveesti etäisyyttä, tai sitten ihan katkassu homman kokonaan... oon ehkä ollut vaan niin kamalan väsynyt "ottamaan turpiini" (toisaalta, ei sekään nyt ole niin yksiselitteistä). ja toisaalta samalla on vasta vähitellen voimistunut se tunne itsestä, että pirulainen kuinka mä oonkin tosi jees, ja että ansaitsen minäkin hyvää, eikä mun tarvii kaikkea sietää.
mutta hoksasin tänään, taas, varmaan monen asian summana, että jepjep, kun se elämä ei vaan oo niin yksinkertaista: en voi itse päättää millä lailla ihmiset haluavat elämässäni olla, eikä se heidän "asemansa" ole staattista. tietenkin voin eräällä tasolla päättää, kenet päästän lähelleni ja kenet en mutta vaikeata sekin on. jotkut ovat kuin jojoja: tulevat lähelle, sitten häipyvät kauemmaksi, ja sitten ne taas yhtäkkiä on siinä sun edessä, ja ite on että "täh?". tää elämä on yhtä tasapainoilua ja ihmettelyä: "jaa, nytkö se onkin tollai, enkä mä ymmärrä miks"... kai mulla on vähä liian suuri tarve ymmärtää juttuja ja ihmisiä, kun se nyt taitaa olla monessa tapauksessa ihan mahdotonta kuitenkin. eihän sitä itekään monia omia juttujaan pysty oikeen selittämään tai ymmärtämään, niin miten sitten muiden.
yks hyvä puoli tässä joulun ajassa on: kuulee ihmisistä, joista ei ole piiiiiiiitttkkkääään aikaan kuullut mitään. silleen yllättävästi. pieniä juttuja, mutta piristäviä.

vaikka juuri ihmiset tekevät elämän hankalammaksi kuin se oikeasti on, niin mun mielestä elämässä yksin/ilman muita ihmisiä ei ole mitään mieltä. tää mun kannattaa muistaa kun joku seuraavan kerran onnistuu ärsyttämään mua/kohtelemaan mua "väärin";)

semmosta. taidan saada tänä yönä oikein mukavasti nukuttua, semmonen fiilis mulla on. toivottavasti sullakin, jos joku tätä lukee.