skitsofreniasta

olen työpaikan kuningatar...sillä olen täällä viimeisenä paikalla:), muut ovat lähteneet jo joulua viettämään... mulla kun on se armas äitee ja veli paikalla siellä kotona, niin ei mulla nyt mikään hirvee kiire kotiin ole vielä... anteeksi jos kuulostan tylyltä. en vaan meinaa ruveta kiertelemään. kyllä mä ehdin heidän kanssa tarpeeksi oleilla seuraavien 3 vuorokauden aikana=) toinen hyvä juttu tässä on se, että täällä töissä on välillä tosi mukava olla ihan yksin ja rauhassa, nyt otan mukavan rauhallisesti. täällä kun on semmosta tohinaa arkipäivinä. nyt voin kirjotella vaiks blogia;)

ensimmäinen "yhteinen" jouluyö äiteen ja mun veljen kans mun kämpäs meni ihan ookoosti. veli vaan tapansa mukaan heräs aamuneljältä, ja alkoi tallustella ympäriinsä... siinä sitten mä heräsin ja sitten äitee... oltiin hetki koko perhe tokkuroissamme hereillä... sitte mä laitoin vaan korvatulpat korviin ja jatkoin unia, sen kummemmin funtsimatta. kaikkeen outoon sitä tottuukin:)
mun veli ei tosiaan ole ollut pääkaupunkiseudulla käymässä sen jälkeen kuin 10 vuotta sitten sairastui skitsofreniaan. hän itsekin asui täällä kun sairastui... en osaa edes kuvitella miltä hänestä tuntuu nyt olla täällä. toisaalta, hänen ajatusmaailmansa on niin kovin erilainen, että ihan turha edes yrittää ymmärtää mitäs siellä päässä pyörii. mutta mun mielestä on tosi hienoa, että hän suostui tulemaan jouluksi tänne äidin kanssa!!!

on se surullista ja vaikeaa, että mä vielä osittain pelkään mun veljeä... hän nimittäin pahimmissa vaiheissaan oli tosi aggressiivinen ja uhkaava, yritti äitiäkin kerran kuristaa kun hermostui jostain ihan ihmeellisesti ja kuvitteli että häntä uhataan... äiti juoksi takapihalle pakoon ilman kenkiä... ja mä en vaan sitä pysty kunnolla karistamaan mielestäni... viime yönäkin kävi mielessä että mitä jos veli herää kesken yön eikä tajua missä on ja hätääntyy ja kuvittelee että häntä uhataan...? että mitä jos hän joskus kävisi kimppuun kun nukun... rankkaa, vaikka tietää, että ei sitä nyt ainakaan tapahdu, veli vaikuttaa olevan sen verran suht "tajuissaan" tällä hetkellä. olen näistä asioista vaan puhunut terapiassa, en mä näistä halua kavereilleni hirveesti mainita, ehkä en edes itse halua siitä puhua. jännä tunne kun kirjoittaa siitä.

toi skitsofrenia on pahana versiona kyllä ihan hirveetä: siinä ihmisen luonne ja ajatukset muuttuvat, persoonallisuus ikäänkuin "hajoaa"... ei minusta tunnu että minulla enää on jäljellä sitä isoveljeä, joka oli mulle tosi tärkeä ekat 18 elinvuotta, vaiks tosi erilaisia oltiinkin. se veli vaan katos jonnekin. nyt siinä on joku muu, johon hitaasti totun enemmän tai vähemmän. mun veljellä kävi huono tuuri siinä mielessä, että hänellä on skitsofrenian sellainen "versio", josta ei palaudu oikeastaan koskaan täysin toimintakykyiseksi, vaiks lääkkeitä vetääkin lopun elämäänsä. kyllä hän pärjää itekseen, asuu ja elää ja silleen (ja siitähän pitää olla kiitollinen), mutta ei hän pysty tekemään töitä, keskittymään, eikä hän oikein pärjää sosiaalisissa jutuissa. ja tämä ihminen oli aikoinaan viiden L:n ylioppilas ja teekkari... ajattele nyt, hirveän dramaattinen muutos.
kamalan neuroottinen ja paranoidi hän on aina vaan: jääkaapin ovikin pitää tsekata viisi kertaa, että meniks se nyt oikeesti kiinni... hohhoi, aika hermoja kiristävää seuraa, voin todeta, vaikka tiedän ettei hän tee sitä tahallaan. huumorilla noista tilanteista aina yrittää selvitä.

joo. kyllä elämä on epäreilua. itkettää, vieläkin, näin monen vuoden jälkeen. en mä tohon veljen sairauteen varmaan koskaan ihan täysin totu. sitä kun ei voi ymmärtää hirveesti vaiks yrittäis.
mulla oli aikaisemmin jotenkin hirmu huono omatunto/syyllinen olo, että kun mulla on elämä mennyt paljon "helpommin" ja onnellisemmin (silleen kokonaisvaltaisesti ajateltuna) kuin mun veljellä, mä pystyn tekemään työtä josta ihan tykkään, mulla on kavereita ja mä tuun ihmisten kans hyvin toimeen. vasta viime vuosina (varmaan terapian ansiosta) on sitä syyllisyydentunnetta saanut pois, on ymmärtänyt, että minulla on oikeus olla onnellinen ja terveellä tavalla itsekäs, eikä se ole minun veljeltäni pois. ei se ole minun vikani että homma on "kussu".

joo. kaikesta huolimatta tämä joulu tuntuu selvästi vähemmän ahdistavalta kuin viimeset kymmenen joulua... se on jo jotain se:)

HYVÄÄ JOULUA!!!