asioilla on tapana järjestyä...

...nyt mustakin aidosti tuntuu siltä. aika mukava fiilis. tässä on parin päivän sisällä tapahtunu monta pientä kivaa juttua, ja se tuntuu tosi hyvältä. eihän elämä koskaan täydellistä ole, mutta aika kivaa kuitenkin. kai tärkein juttu jonka tässä ehkä vihdoin ja viimein on oivaltanut on sen, että mulla on oikeasti elämässä sellasia ihmisiä, jotka on mulle tärkeitä ja joille minä olen tärkeä, ja jotka eivät häviä mihinkään. mulla on aina ollut toi pelko aika voimakas, että ihmiset tulee ja menee, ja nimenomaan menee. ja se ihmisten "häviäminen" on just se mikä musta tuntuu tosi pahalta.
enivei, kiitos H ja N, te ootte kyllä "kasvaneet" mulle tosi tärkeiks!

muutenkin on sellanen olo, että tosiaan, taisin siitä puhua jo viimeks: että tuli mitä tuli, mä pärjään kyllä, asiat kääntyy jossain vaiheessa hyvin päin.

ja tiettekste mitä?! mä oon varmaan ekan kerran elämässäni iloissani ja tyytyväinen siihen, että herranjestas, mä oon oman elämäni herra, ja sillä sipuli, mä voin mennä ja tulla niinkuin huvittaa. eiköhän asiat lutviinnu:)

juhannus tuli ja meni

...näissä merkeissä:vietettiin sit ystävän kanssa juhannus meloen jossain päin saimaata. oli uudenlainen reissu, mukavata, vaikka olikin tänään aika poikki kun taas töihin meni:) mutta varsinkin henkisesti teki hyvää: taas on vähän positiivisempi ja tarmokkaampi olo, ja tuntuu ettei asiat pääse hetkauttamaan niin paljon enää. siel reissus ei kyl kelannu paljoakaan työ-, mies- tai muitakaan juttuja, ja nyt tajuaa taas vähäsen että miten hyvin mulla kaikki on, ja kuinka mä loppupeleissä oon iloinen siitä miten mun elämä on mennyt.

tuli mitä tuli, ei kun etiäpäin vaan:)

miksihän...

...minä en voisi vain päättää että olen onnellinen, tapahtuipa mitä tahansa.

itse vakaus on poistunut

... ainakin täksi hetkeksi.

mulla taitaa nyt olla päällä se kuuluisa 3-kympin kriisi. on aikas onneton olo. ihan vaan varoituksena; tänään taitaa tulla tosi pateettista tekstiä ja paljon....

töissä tuli taas takaisku, ja se tais saada tän mun olotilan kallistumaan sitten vihdoin ja viimein sitten sinne "syvän kuopan" puolelle. on jotenkin toivoton olo kaiken suhteen, enkä taida edes hirveesti osata arvostaa itteäni tällä hetkellä. tajusinkin tuossa viikolla, että nyt tarttis kyllä opetella taas tykkäämään itestään, ei mistään tuu mitään ennen sitä.

mua masentaa se että töissä ei mene hyvin, että olen yksin, että olen epä-naismainen, että en tiiä vissiin oikeen että mitä minä haluan, että musta tuntuu että mä oon jotenki tuhlannu elämääni vääriin asioihin, että mulla on yksinäinen olo, että mun on niin vaikea uskoa että oon jollekin tärkeä ja että joku musta välittää, että mun on vaikea uskoa että erityisemmin menestyisin tässä elämässä, että mulla ei oo trendikkäitä vaatteita, että mä oon niin helevetin keskinkertainen kaikessa tai se että musta ainakin itestä tuntuu niin, ja että mulla ei oo enempää rahaa...

hohhoi. tuntuu että ei tästä taideta nyt silleen "naps" vaan nousta, joutuu tekeen vähän duunia, niin sanotusti. en tiiä onko syy tähän, että kaikki tuntuu yhtäaikaa ja just nyt vaikeelta, se että se hiihtokausi nyt tosiaan loppui, ja ehdin ja "joudun" katselemaan ja tutustumaan "muuhun" elämään... ja ehkä myös kelaamaan vihdoin kaikkia niitä asioita joita on tän vuoden puolella jo tapahtunut. silloin talvella kun jotenkin kelas hiihtoo aika paljon, niin oli ehkä mieli silleen suht "täynnä", koki että nyt on jotain mikä on mulle tärkeetä. kävin pitkästä aikaa silleen kunnolla keskustassakin tuossa viikolla, ja mulla tuli jotenkin sellanen olo kuin oisin maalta käymässä: kuteet ei ollutkaan niin "ajantasalla" kuin luulin, ja tuntui että enhän mä tiiä enää ollenkaan kuinka tässä ollaan. ja alkoi samalla vähän masentaa se, että mulla ei nyt vaan oo pennin hyörylää uusien kledjujen tai kenkien ostamiseen... (vaikka tiiän että syy pennittömyyteen on ollut omat nautinnot).
mä oon tällä hetkellä niin pirun epävarma itestäni, tiekkö silleen, että on sellanen olo, että muut tietää mikä elämässä on hauskaa ja mitä siihen kuuluu, mutta että mä oon ihan pihalla. yhtäkkiä ei tunnukaan niin hienolta se, että ei huvita käydä baareissa vaan käyttää aikansa nyrkkeilen, potkien jne. oon jotenkin kateellinen heille, jotka jaksavat valvoa ja lähteä baariin kun muut on menossa, vaikka seuraavana päivänä olisikin töitä, ja olen kateellinen sille, että he tuntuvat olevan niin paljon enemmän kotona noissa toiminnoissa. mä oon suoraan sanottuna tällä hetkellä ihan pihalla baari-ja kaupunkikäyttäytymisestä. ja kuitenkin mä tiiän, että ei se taida olla mua muutenkaan, mutta samalla tunnen itseni tylsäksi ja ulkopuoliseksi. toi ulkopuolinen olo nyt tavallaan on tosi ymmärrettävää, sillä mä oon ite valinnut sen että talvi on mennyt muissa maailmoissa, enkä voi olettaa, että toiset kaverit ovat jääneet siihen tilanteeseen ja tilaan odottamaan mihin minä heidät "jätin". hekin ovat menneet elämässä vähän uuteen paikkaan, tietenkin.

niin, sehän oli se "relaa, älä kelaa" minkä piti rulata... sorke börje, tais tulla vallankumous...;) heh, no hyvä että nyt jo hymy vähän käy suupielessä...

on semmonen kauhian kaksijakoinen olo: osa musta haikailee tällä hetkellä ihan hirveästi parisuhteen ja ihastumisen perään, vaikka toinen osa musta on aika rikki, väsynyt ja ennen kaikkea kaikkea muuta kuin kypsä tasapainoiseen ihmissuhteeseen...

ädfädafadjkfjadsfjdöfäaddaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaarrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrggggggggggggggggghh.

relaa, älä kelaa

tuossa yllä on se juttu mikä mun pitäis saada sisäistettyä JOKAISELLA elämän alueella. ystävä paukautti sen mulle tuossa eilen teetuokiolla... aika hyvä mun mielestä, riimi ja kaikki;)

jepjep. ei tässä sen kummempia... tavallista sähellyksenomaista elämistä ja tilanteita että "näinkö tää sitten menikin?" ja kummastusta. oon sitä mieltä että mä oon aika hyväs kuosis vieläkin vaiks tää kevät on ollut aika tapahtumarikas sanoisin.

potkunyrkkeilyssä ollaan suoritettu vyökoe, ja päästy to the next level;) hurjaa, nyt omistan jo säärisuojat, 14 oz nyrkkeilyhanskat ja hammassuojat... mitenhän mä tähän päädyin?:) jesh, mutta hyvältä tuntuu, joten niin kauan, mikäs tässä ollessa.

aika kiva on ollu muuten saada tässä viime aikoina kommentteja, että "sä oot tainnu laihtua talven aikana?" Ihan siistii, vaikka en kyllä oo yrittäny laihduttaa. enkä muuten usko että paino on tippunu mihinkään. ehkä tää potku-nyrkki-tellu-kuuri vähän kiinteytti ja kiinteyttää:) aika makee, pääsee hyvään kuosiin ilman että tuntee että pitää miettiä että muista nyt reenata tarpeeks, homma skulaa kuin itestään.

on mulla ehkä vähän 3-kympinkriisi päällä... oon jostain saanu vähän päähäni että tässä iässä mun pitäis jo olla ainakin tuolla työsaralla jo "pidemmällä"... noh, kärvistelen itteni kans vähän aikaa, eiköhän se siitä taas helpota. onneks ei tuolla ihmissuhdepuolella nyt jaksa kriisailla, että miks ei oo vielä sitä miestä ja koiraa ja rivitalonpätkää ja farmari... ehkä siks en kriisaile, kun musta tuntuu että en mä ihan tota koko pakettia ihan vielä ees haluais.

mutta: sen tiedän että oon tosi onnellinen siitä, että mulla on hyviä ystäviä ja kavereita.