mietintöjä

oonpa aika jumissa, auts: käsivarret, nivuset, perse, selkä... jepjep:) Mutta se tuntuu vaan hyvältä, tietääpä tehneensä taas jotain kunnolla. Joskus tekee näköjään tosi hyvää mennä oman "fyysisen tekemisen mukavuusalueen" rajoille, kokeilla jotain, mitä oma kroppa ei vielä hiffaa. Joo, mutta tänään taidan levätä telemark-session parissa iltapäivällä, ennen sitä tarttis saada vähän töitä tehtyä.

Mietin, että tuleeko nää useat hyvät fiilikset täällä pohjosessa vaan siksi, että olen hetken poissa normaalista arjestani, ja että ei nää fiilikset näin hyvänä vois pysyä, jos tästä elämästä täällä tulisikin sitä arkea? Siis, ei mun tavallisessakaan arjessa nyt mitään vikaa ole (nojoo, tämänhetkinen työpaikka on kylläkin iso HUOKAUS), mutta kun se on sitä samaa tavalla tai toisella päivästä toiseen (=arki;)), niin siihen jollain tasolla turtuu. Sitten kun pääsee uusille urille hetkeksi, tuntuu hyvältä. Mutta tosiaan epäilen, että jos näissä uusissakin urissa istuisi tarpeeksi kauan, sitä turtuisi, eikä tulisi enää kicksejä tällä lailla. Alkaisin ehkä jopa kaivata sitä vanhaa arkeani ja ihmisiä siellä? Nythän sitä ei tartte miettiä, että kaipaako sitä omaa arkea vai ei, koska tietää, että sieltä se kuitenkin kohta taas tulee vastaan:) Joopajoo, tajunnanvirtaa tai jotain. Nyt töiden kimppuun!!

hyvä hetki

mää oon ihan puhki ja onnellinen:) Tänään on ollut mun vapaapäivä. Kohta saunaan ja sitten nukkumaan! Pohjosen taika on tepsinyt taas, harmittaa jo valmiiks, että maanantai-iltana tarvii aloittaa reissu takas etelään, täällä on aika kotoinen olo. Mutta elämä on. Mutta oikeesti mietin, että oispa ihanaa pitää "välivuosi" ensi talvena ja olla täällä duunissa: mukava ympäristö ja mukavat ihmiset, sopivanlainen mentaliteetti, ei puhuta mistään "urasta"... Kahtellaan. Vaiks pitäishän tässä iässä jotenkin olla jo "jossain". Mutta ko ei jaksais:)

Kokeilin tänään toista kertaa elämässäni lumilautailua (viime kerrasta on vaatimattomat 9 vuotta tai jotain...). Täällä kun ei oo tullut hetkeen lunta, joten rinteiden ulkopuolella kaikki on jo koluttu aika tarkkaan, eikä telluilla se rinnehiihto nappaa sillai tuntikausia. Ihmeen vaikeeta se lautailun yritys oli taas joo, olin ehtinyt unohtaa. Aluksi ei meinannu käännös takakantilta etukantille onnistua millään, mutta lopuksi kurvailin jo vähä jyrkemmätkin kohdat kumpaankin suuntaan, jee! Pää ja perse on vaan kipeenä:) Perse kaikesta kaatumisesta, ja pää siitä ko yhen kerran satuin rojahtamaan suoraan häntäluulle ja se isku tuntui välittyvän päähän asti. Nooooh:) Mutta oli hyvää ja mukavaa ja kärsivällistä opetusseuraa!

Mieheke on reissun päällä vielä, ja elossa ja koossa, ja onnellisen oloinen hänkin. On kyllä ikävä, mutta ei enää mikään ihan kauhia, kun aina voi soittaa kuitenkin kun siltä tuntuu.

Onnellinen. Pidän tästä fiiliksestä nyt kiinni!