kotona hieman kipusena

Tere vaan. Täällä istuskelen/makoilen kotona, on semmoinen puoliksi paha olo, onneksi ei enää kokonaan... En tiiä onko joku mahapöpö vai mikä. Kävin sunnuntaina elämäni toisen kerran metsässä pyöräilemässä numerolapun kanssa, ja täytyy myöntää, että vedin niin kovaa kuin jaksoin, mutta muistin silti juoda. Ja olin viimeinen=D Enivei, pari tuntia kisan jälkeen alkoi tulemaan vähän sellainen huono ja heikko olo, mutta se meni syömällä vähän ohi. Loppuillan oli ihan puhti poissa ja tillin tallin, mutta aattelin, että kyllä se tästä. Maanantaina hölmö pyöräilin tapani mukaan töihin, tuntui kyllä vähän pahalta, mutta en jaksanut kääntyä takaisinkaan. Töissä sitten alkoi tulla vieläkin huonompi olo: rintakehää painoi ja heikotti ja palelsi. Pomo lykkäs lääkäriin (thank god mulla on 4 kk palkka= työterveyslääkäri). Siellä ne laittoi sydänfilmiin ja verikokeisiin, rupes vähän itteäkin huolestuttamaan. Noh, onneks kaikki näytti hyvältä, diagnoosi oli jotakuinkin sellainen kuin lämpöuupumus... Ihmettelin vähän, että kuinkas sellaista ei ole ennen tullut... Nooh, illalla ruuan jälkeen tuli oikeen kunnon oksetusfiilis, olipa ikävää, minä kun pelkään oksentamista (joo-o, mähän oon outo:)). Mun oma diagnoosini on nyt sitte se, että tais olla pohjalla joku pikku pöpö mahassa ja se sai kunnon mahdollisuuden iskuun sen jälkeen kun olin rääkännyt itteni ihan väsyneeksi. En nimittäin haluaisi ajatella, että mä en vaan kestä tuollaisia vetoja, ajatus itsestä fyysisesti heikkona ei vaan tunnu kivalle. Ja haluaisin mä vielä osallistua puolivakavasti tuollaisiin kisoihin ilman että tarvitsee pelätä, että ei kestä. Toki kai vois yrittää vähän ottaa rauhallisemmin, mutta vaikeaa se on, kun kaikki muut meni jo;) (oli muuten hassu fiilis vetää melkeen koko kiekka niin, että ei nähnyt edessä eikä takana ketään.... Maalissa pitikin kavereilta kysyä, että KUIS kauan te ootte täällä jo olleet:))

Njoo. Suuria ongelmia mulla kai...not. Täytyy myös myöntää, että mielessä kävi jo viime viikolla, että tänä kesänä on ollut hitusen liian paljon ohjelmaa, tarttis niin sanotusti vähän hellittää ja keskittää: ei siis yrittää tehdä viittä eri asiaa, vaan ehkä vaan kahta. Mietin sitä vähän vielä, että kuis käytännössä. Harmi, että töissä pitää nyt painaa kans kovaa, "tuhlaantuu" sielläkin energiaa;););)

KIINNI JÄIT!!

Koska luet tätä tekstiä,niin se tarkoittaa,että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat , kunhan vain teet sen.Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat.

Jäinpi sitten itse kiinni sekä Solan että Elinaisen blogeissa. Piti pistää kiertoon, kattella vaikka samalla, että käykö täällä hitaasti täyttyvässä blogissa enää ketään:)

Suorittaja

Kyllä. Juuri sellainen mä olen, aika paljonkin. Vaikka en haluaisi olla sellainen, sillä suorittaminen on mielestäni kuitenkin aika tyhmää. Ja että mitä mä yritän suorittaa? Noh, pitäis olla hyvä ihminen ja ystävä ja läheinen, tehokas ja jaksava töissä, hyväkuntoinen ja vapaa-aikana pitäis kaikissa ihme harrastuksissa tulla paremmaksi, tai ainakin paremmaksi kuin huonoin;) Toi vika oli tavallaan vitsi, mutta valitettavasti siinä on vähän totuuden perääkin: mun mielestä on ihan ok olla huonoin jossain itselle uudessa asiassa, mutta herra paratkoon, jos joku muu aloittaa asian tekemisen myöhemmin kuin minä ja kehittyy sitten nopeammin, mulle tulee siitä sellanen fiilis, että jumatsuka kun mä oon huono, ja se iskee mun itsetunnon jotenkin maahan. Jaa, että onko tuossa mitään järkeä? No ei ole:). Vielä kun tosiasia taitaa olla se, että mä oon ehkä hiukan hidas oppimaan asioita, tai olen monessa asiassa hieman arka, ja siten tavallaan haluan edetä hitaasti kehittymisessä. Ja vaikka nää faktat on ihan tiedossani, niin tjiisus sentään, SILTI tarttis olla nopea oppimaan ja hyvä (ellei paras;))

Voi kuinka haluaisinkaan olla erilainen tuossa asiassa: haluaisin pystyä nauttimaan itse asiasta tai suorituksesta vaikka en olisi siinä hyvä. Sillä mitä väliä sillä on, vaikka kaikki muut oisivat parempia ja nopeempia ja ja ja... "no mutku mä haluaisin olla jossain paras!" "no kuule, sitten tarttis keskittyä yhteen asiaan, unohtaa ihan kaikki muu ja reenata hullun lailla!!" "no en mä sitä halua, mä haluan KAIKEN ja olla silti jossain PARAS"

hehhehheeee=D It's so easy to be me=D

kesäloma

Heips vaan, pitkästä aikaa taas täällä. Onpi ollut aika kiireinen kesä, ehkä vähän liiankin kiireinen. Mutta tällä viikolla helpotti; olen ollut lomalla. Tätä lomaa onkin nyt vaan sitten viikko, omasta tahdostani ja osittain olosuhteiden pakosta: Töissä hääräilee pihalla oleva opiskelija, jota mä ohjastan tän kesän, ja toivottavasti sitten loppuvaiheessa itse hyödynkin hänen tekemästä työstään. Suurin syy lyhyeen lomaan on se, että mä en kuitenkaan saa väikkärijuttuja päästäni pois, ennenkuin koko homma on ohi, joten aattelin, että paree nyt tehdä töitä jos vaan jaksan. Toki on olemassa vaihtoehto, että jos seinä tulee jossain vastaan, niin sitten painun uudestaan lomalle. Mutta se siitä.

Onpi tehny hyvää tää lomanpätkä, vaikka tietty voisin jäädä lomailemaan pidemmäksikin aikaa:) Loman aluksi kävin miehekkeen kans Tallinnassa, mun eka visiitti sinne (hehee, tosi on:)). Sattui ihan mukavat kelit, vaikka välillä satelikin. Lepäsin, luin, turistelin ja vähän surffasinkin:) Onpas Suomenlahden siellä puolen mahtavat hiekkarannat! Tallinnan jälkeen suuntasin matkani äiteen luo ja mökille, ja sieltä palasinkin jo eilen illalla. Tuli vaan sellainen fiilis siellä äiteen luona ja entisessä kodissani, että ahistaa, tarvii päästä jo pois. Äiti siis asuu vieläkin siinä talossa, mihin me muutettiin kun olin vuoden vanha... Käyn aika harvoin nykyään siellä, äitee käy useamminkin täällä. Ja joka se harva kerta, kun siellä käyn, niin kasa tunteita ryöpsähtää niskaan, ja niitä ei sitten jaksa kanniskella näköjään kuin pari-kolme päivää. Siinä kaupungissa ja siinä kodissa on vain tullut koettua niin monia asioita, sekä hyviä että huonoja. Ja sitten sekin, että siellä kaikki ovat jotenkin niin kovasti vanhentuneet: naapurin sedälläkin on jonkinsortin dementia ja se on jotenkin surullista. Mahtaa naapurin tädillä olla raskasta juuri nyt, hänen veljensäkin kuoli juuri. Ja äiteehän vanhenee koko ajan, ja se on surullista sekin... Hän oli ennen niin kovin itsevarma, ja nyt hän jännittää oikeastaan kaikkea. Kävelyvauhtikin on hidastunut, ja hän on ikäänkuin vähän kutistunut. Elämäähän se on, mutta surullista silti. Muistuttaa siitä, että ei äitee täällä meikäläisen seurana ole koko elämääni. Veli oli ihan ok-kunnossa, pärjäilee itsekseen. Surullistahan hänenkin elämä vähäsen on, niin tavallaan jämähtänyttä. Mutta minkäs teet. Se on muuten hassua, että visiitti kotipuolessa saa aina hereille huonon omantunnonkin: tuntuu, että pitäisi olla parempi tytär ja käydä useammin kylässä ja olla ahdistumatta, ja pitäisi olla parempi sisar ja yrittää pitää paremmin yhteyttä veljeen.... Pitäisipitäisipitäisi. Tjaa, vaikka mitään muuta ei taida "pitää tehdä" kuin kuolla.

Lomalla ehtii kelailla asioita vielä enemmän kuin yleensä, kai se aika ajoin on tarpeellista. Mutta se on myös sekin hiukka ahdistavaa. Viime aikoina mun mieltäni on vaivannut enemmän kuin ennen tän planeetan kohtalo: kuis kaun tätä menoa voidaan jatkaa, ja miten sen jälkeen pärjätään? Sen lisäksi huolettaa pienemmällä mittakaavalla se, että kun hinnat vain nousevat nousemistaan, vaan ei ainakaan tee minun palkkani samaa.... Eli mistä kaikesta on tulevaisuudessa luovuttava, ja tuleeko minusta ihan oikeasti köyhä?

Tämmöttiis. Vähän ehkä surumielinen ja sekava postaus. Mutta olo on silti nyt aika hyvä, olen tänään nauttinut siitä, että olen tehnyt ja ollut tekemättä asioita sillai tajunnanvirtamaisella tavalla:)

Tänään illalla vielä surffaamaan, ellei toi tuuli nyt ihan hyydy...