Lomalaisen terveiset II

helöyhelöy täältä laiskanlinnasta:) Tokavikaa lomapäivää viedään, tässä on tiedossa tänään ja huomenna semmoista vapaamuotoista hääräilyä tai hääräilemättömyyttä:) Ei oo oikeen mitään ohjelmaa, mutta se passaa mulla hyvin, ainakin vielä tuntuu siltä. Siistiä kun nyt voi jotenkin hyvällä omallatunnolla tai "omantunnotta" tehdä mitä mieleen juolahtaa, vaiks toljottaa jotain laatusarjaa telkusta, leikkiä uudella puhelimella (aika kiva:), lomaraha-ostos, kauan haaveiltu:)), käydä vähän kaupoilla, ottaa tirsat, jne. On kyllä nyt jo levänneempi olo kuin ne pari kesäkuukautta ennen lomaa. Ei mua ihan hirveesti nappaa mennä takaisin töihin, mutta semmosta se elämä on, ja pääsee sitten talvella taas hiihteleen ja reissaamaan:) Ei siellä töissäkään eniten rassaa se itse töiden tekeminen, vaan ne ihmiset ja niiden aiheuttamat sotkut.... Noh, en mä tuolla koko elämääni onneksi tule viettämään.

Meikäkin nyt sitten testasi kanssa tuota "kuuminta hottia" slacklinea... Ekaks tuntui, että eihän tuossa pysty koskaan kävelemään, mutta parin reenaussession jälkeen voin ylpeänä ilmoittaa, että mä pääsen sille narulle ylös, ja pysyn jopa hetken siellä seisomassa...=D Ihan hauskaa puuhaa, ja mukava jengi, taasen. Pitääpä mennä taas treenaamaan kun pääsee.

Minä ja ystäväni olimme suunnitelleet viikonlopun yli melontaretkeä... Ensin suuntana oli joku järvi;), mutta sitten molemminpuolista saamattomuuttamme ja laiskuuttamme päädyimmekin lähtemään tuonne merelle. Idea oli mennä yhdelle saarelle grillaamaan ja telttailemaan, se saari sijaitsee jonkin verran "aavalla"... Tuuli oli kyllä jo maissakin aika reipas, mutta mehän tomerasti pakattiin kajakit ja eikun menoksi, että mennään nyt johonkin yöksi teltalla kuitenkin... Mutta, hymy hyytyi ensimmäisen tuulenpuuskan melkein tempaistessa melan mukaansa... Noh, aateltiin, että tesmataan vielä, ja melottiin "nurkan" ympäri ja kohdattiin suora vastatuuli... Kiesus, ei ne aallotkaan oikeestaan ihan hirveesti haitanneet (vaikka ne huuhtoivat vettä kajakin yli ja kuluneen aukkopeitteen läpi kajakkiin sisään ja suoraan syliin), mutta se tuuli, jo siinä rannan läheisyydessä: sai meloa täysiä että olisi mihinkään edennyt ja silloinkin eteneminen oli hidasta ja jos lakkasi melomasta hetkeksikään, niin kajakki aloitti rivakan peruuttamisen... Tässä vaiheessa mua rupes vaan ihan pirusti naurattamaan, ei siinä oikeestaan muuta voinut, kun naisia vietiin kuus-nolla...:) Eipä siinä hirveesti tarvinnut aatella, että mennäänkö aavammalle vaiko eikö...:) Tehtiin sitten sellainen ratkaisu, että käytiin melomassa vajaan kolmen tunnin keikka suojaisampien saarien ympäri (oli ihan hyvää aallokko-reeniä), ja palattiin kotivajalle... Ei nyt ihan niin mennyt kuin oltiin aateltu. Mutta hei, ei me vielä lannistuttu... Kun kerran oltiin päätetty teltassa yö viettää, niin se sitten siellä vietettiin. Ei, ei mun parvekkeen alla olevalla nurmikolla;), vaan ihan mentiin mettään: ajeltiin läheiseen kansallispuistoon, auto parkkiin, ja kokonainen 0,5 km patikoitiin lähimmälle yöpymis- ja grillausalueelle... ja vihdoin sitten joskus kympin jälkeen päästiin grillaamaan!!!!:) Punaviini-pullollisen jälkeen oli hyvä kammeta itsensä makuupussiin masu täynnä. Eipä siinä, oli kokonaisuudessaan mukava keikka, ehdittiin vähän kaikkea sitten kokeilla. Ei vaan oo ennen ollut paikat melonnan jälkeen niin kipeet kuin sitten seuraavana päivänä oli.
Reissun opetus: usko tuuliennusteita=D

Vaiva.

Tulipa tässä mieleen näin äiteen kanssa ollessa, niin yksi asia mikä kotona iskostettiin mieleen ja sieluun vähän liikaakin oli se, että ei saa olla "vieraille" (tarkoittaa käytännössä kaikkia "perus-perheen" ulkopuolelta) vaivaksi, että se on jotenkin hävettävää. Olen mä siitä päähäniskostumasta vähän päässyt irti, sillä tiedän, että kyllä ystävät ja muut tutut välillä jopa nauttivat siitä, että voivat minua jotenkin auttaa kun apua tarvitsen. Samalla laillahan minä tykkään auttaa läheisiä ihmisiä. Tietty siinä auttamisessa ja avun pyytämisessä sekä "vaivaamisessa" nyt joku raja on oltava, mutta sellaset pikkujutut ja vähän isommatkin kuuluu asiaan ja vähän niinkuin lähentävät ihmisiäkin. Valitettavasti kuitenkin välillä se vaivana olemisen tunne ponnahtaa taas minulla pinnalle... Silloin mulla menee jotenkin automaattisesti pakki päälle: henkisesti alan peräytyä "turvaan" siltä "alueelta" jossa olin "tarjonnut" itseäni ja minun heikkoja puoliani, vetäydyn jollain lailla kuoreeni ja puolustusasemiin. (tulipa lainausmerkkejä....ja kuullostipa jotenkin julkealtakin...:) no pointti ehkä kuitenkin selvä?). Taitaa siinä olla pelissä mukana jonkin sortin ylpeys... En tiiä tunnistaako tuota fiilistä kukaan, en osaa selittää sitä paremmin. Tunnen siis olevani jotenkin "heikoilla", jos ja kun tulee sellainen tunne että en ehkä olekaan ns. tervetullut vaiva. Myönnettäköön, että nämä mun fiilikset useinkin pohjautuvat ihan johonkin mielikuvituksen tuotteeseen tai väärinymmärrykseen, ja silloinkin useimmiten hiffaan sen itsekin, mutta yhtä kaikki se ei ole mukava fiilis. Mutta meneehän sekin sitten aina ohi, ennemmin tai myöhemmin Jep.

kuntoilusta

Mä oon vähän lösähtänyt. Painoa ei ole tullut lisää, mutta se materia mikä minussa on, on vähäsen niinkuin löystynyt, joka puolelta... Harmittaa, mutta ei vissiin tarpeeksi:) Nääs mä en MILLÄÄN jaksais nyt liikkua pelkästään kuntoilun vuoksi. Tällä tarkoitan esmes lenkillä ja salilla käyntiä, jotta "happi-kunto" ja keskikroppa pysyis kuosissaan. Mä mielelläni kyllä melon ja uinkin, ja tesmailen sitä surffausta ja pyöräilen "siirtymämatkat", mutta sellainen pelkästään kunnon kohotuksen takia liikkuminen niin ei nyt vaan nappaa... Toisaalta, tämä on kyllä aika jokakesäinen ilmiö, aina mä repsahdan kesällä ja nautiskelen olostani eri lailla, kun taas sitten syksyllä tekee ihan mielikin (toivottavasti;)) skarpata. Mutta en nyt jaksa stressata, että on vähän lösö olo (vaikka en siitä tykkääkään). Nautin nyt tän mun tynkäloman loppuun ja teen mitä huvittaa, ja katellaan sit kuis tehdään:) Jotain on kyllä sitten pakko ruveta tekemään, muuten talven ekat kyykyt voivat jäädä viimeiseksi;);)

terveisiä...

...lomalta:)

Ihan jees fiilis, vaikka olenkin äiteen luona;) Äitee asuu edelleen siinä kämpässä missä minäkin asustelin suurimman osan lapsuuttani ja nuoruuttani. Hassua muuten, miten kaikki näyttää täällä nykyään paljon pienemmältä:) Kai sitä on parhaat muistikuvat tästä paikasta siltä ajalta, kun tuo katu oli vielä hiekkakatu eikä asvalttia, ja se tuntui hurjan pitkältä, kun sitä pitkin pyöräili... Ja lähikauppa oli jo TOOOOOOSI kaukana, pienenä en saanut edes sinne asti pyöräillä yksin:) Nykyisen mittapuuni mukaan se kauppa on uskomattoman lähellä:) Muuten täällä on moni asia ennallaan, vaikka uusia taloja onkin tullut ympärille ja kaikki puut ja puskat ovat kasvaneet niin isoiksi.

Mitäs mun lomaan kuuluu...? Noh, ekana lomapäivänä menin kahden kaverin + koiranpennun (ihana ja söpö mutta julmetun villi) kanssa vähän piknikille yhden järven rantaan, oli kivaa vaikka sää olikin aika puolipilvinen (=oikea suomalainen kesäsää ja -meininki: bikineissä oli istuttava ja "nautittava" ja otettava vähän aurinkoa, vaikka iho on pienellä kananlihalla;););)) Sitten illalla katoin yhden leffan, ja yritin siinä vähän kasata vermeitä kasaan. Sunnuntaina ajelin tänne äiteen luo, matkalla käväsin kahden kaverin kanssa melomassa tuossa keski-Suomessa, vai miksiköhän sitä aluetta kutsutaan... Enivei, oli AIVAN HELMIkeli: aurinko paistoi, ei tuulta juuri laisinkaan, ja järvimaisemat olivat kovin kauniit. Tarvis mennä toistekin, on toi järvimelonta erilaista kuin merillä melominen, kummassakin on tietystin puolensa ja puolensa. Sitten pizzerian kautta taas tien päälle. (Oon muuten tainnut saada jotenkin yliannostuksen autolla ajamisesta, jumatsuikka se loppumatka meni tylsästi....) Eilen olin mökillä ja, noh, nukuin:) Torkut tuli otettua ennen lounasta JA lounaan jälkeen, ihan siinä laiturilla lojuessani. Illalla lähdin kaupunkiin takaisin, sillä jotenkin oli vähän spooky olo jäädä sinne yöksi yksin.... Olen minä joka vuosi siellä yksin pari yötä ollut, mutta nyt ei ollut jotenkin kiva fiilis... Miksi? Sitä en tiiä. Mutta eipä voinut mittään, eikä kaupunkiinkaan ole sieltä pitkä matka. Tänään olen häröillyt vähän sitä sun tätä, kävin taas möksälläkin, mutta sielläkin sateli, joten palasin tuossa juuri kaupunkiin. Mukaan ottamani kirja tuli jo luettua, harmin paikka, tekis vielä mieli lukea jotain kirjaa....

Lähden huomenna taas kotia kohti, ihanaa. Mulla on sinne jo ikävä (joo, en osaa sitäkään täysin selittää, mutta en edes jaksa hirveesti ihmetellä:)). Mutta nyt on sitten hoidettu tyttären velvollisuudet ja käyty kotona, joten mikäs tässä. Velikin tuntui olevan omalla asteikollaan hyvässä kunnossa. Hyvä niin. Hän pääsi ennen juhannusta sairaalasta pois.

Hahaa..

... mietin just, että tulee varmaan vähän taukoa taas blogin pitämiseen tuossa loman aikana, mutta sitten tajusin, että hahaa, meidän äiteellä onkin nykyään netti ja tuliterä läppäri!!!!:) jeshhh.

Pieniä iloja;)

väsy

Kaikki hyvin. Mutta väsy on. Ollut jo pidempään. Taitaa olla jonkin sortin seinä tullut töissä vastaan, päätä särkee ja ajatus ei kulje. Aamulla ei meinaa oikeen päästä ylös, vaikka yleensä se tapahtuma on suht kivuton. Mutta sen takia onkin hienoa, että ensi viikolla otan vähän lomaa... Enimmät lomat haluan taas säästää talven rientoihin:), jos vaikka sitten taas ois vähän rahaa (t:visa-kierteinen, mitäs meet leikkaan silmäsi jne...;);)).

Tänään menen "viihdyttämään" ystäviä omana väsyneenä ja pääkipuisena itsenäni, ehkä mä kelpaan:) Ihme ko on vieläkin vähän sellanen fiilis, että tarttis olla jotenkin "priimakunnossa" aina kun menee ihmisten ilmoille. Kai meillä jokaisella on oikeus olla välillä vähän väsynyt...? Enivei, grillataan kaverin kunniaksi, joka on ulkomailla nykyään töissä ja nyt kesälomalla käymässä kotimaassa.

Positiivinen yllätys

Joskus osaa ihan vieraat ihmiset yllättää positiivisesti, siten ettei sitä osaa mitenkään odottaa.

Tämmönen pikku insidentti sattui aamulla, ja siitä tuli tälle väsyneelle työmatkaajalle kiva mieli: Vein Putteni korjattavaksi tänä aamuna huoltamaan, jossa käyn vuosittain huollattamassa autoni. Olivat luvanneet tehdä sen katsastuksessa ilmenneen pikku vian korjauksen mun ootellessa, ettei tarvii sitten miettiä, että miten tuun taas sitten hakemaan sen autoni. Noh, näinpä kävi, ja sillai nopeen mukavasti, seisoskelin vieressä katselemassa, kyllä mua vissiin noi jutut jollain tasolla kiinnostaa. Enivei, nyt eksyin aiheesta: huoltomies vaihtoi sitten lampunkin mun etuvaloihin, kun se oli rikki. Sitten kun olin kaivamassa lompakkoa esiin, niin mies heilautti kättään, että äh, eipä tuo mitään nyt maksa. Mä olin ihan että täh?:) Hän vaan heitti, että tuu vaikka taas huollattamaan auto ensi vuonna heillä. Ohhoh, tulipa jotenkin hyvä mieli, koska olen tottunut siihen, että korjaamomiehen vilkaisukin autoa kohden yleensä maksaa... Tämmöstä:) Ruusuja hänelle vaan juu:) Kyllä hän varmaan luuli mua pikkasen hulluksi myös, sillä mun ensimmäinen reaktio oli remahtaa makeaan nauruun... En nauranut oikeastaan sille toimenpiteen ilmaisuudelle, vaan sille, että oltiin sovittu, että auton toinen satunnainen käyttäjä maksaisi juuri tämän korjauksen...:) Eipä tullut kalliiksi hänen "oman osuuden" hoitaminen:)

Ei kai tässä, sotataan taas eteenpäin...

= ystävän loppukaneetti syvällisen keskustelun päätteeksi. Näinhän se just on.

Tuntui hyvältä, että osasi ja sai olla ystävän tukena ja turvana kun elämä ei taas menekään ihan niinkuin "piti"....

Blogiblokki

Matchbox20 soi pitkästä aikaa...

Jännä miten on vaikea kirjoittaa taas, jos on tullut vähänkään taukoa, tuntuu siltä, että jaahs, mitäs sitä nyt kirjoittelisi sitten. Joten. Tajunnanvirtaa tässä nyt sitten:)

Viime viikko meni vauhdilla ja kiireessä: Oli neljän päivän työreissu Amsterdamiin ja sitä ennen kaamee kiire saada posteri painatuskuntoon, kun halusin välttämättä yhet tulokset siihen mukaan, mutta eksperimentti epäonnistui, ihan turhia hosuin;). Työreissu oli tapansa mukaan "päälle rankka": joutuu keskittymään paljon enemmän kuin arkena, ja sekös syö voimavaroja. Ihan ok-mukavaa oli, Amsterdam on hassu kaupunki:) Ja tapansa mukaan tuollainen kokousmatka herätti myös sellaista huonommuuden tunnetta, että "voi gääg, miten muut tuntuvat saavan paljon enemmän ja hienompaa aikaa, ja itse tuntuu sotkevan enemmän tai vähemmän paikallaan?", ja että "jumatsuikka EI tästä nyt vaan TUU MITÄÄN"... Noh, ne fiilikset menivät onneks eilen jo vähäsen ohi... Tullakseen taas myöhemmin:)

Nyt on semmonen olo, että joku kesäpöpö yrittää iskeä päälle: vähän kipeä pää, vähän vilu, vähän paha olo. Mutta mitään ei paljon. Harmittaa kun ei voi lähteä rehkimään vaikka juoksulenkille tai uimaan. Noh, elämä on ja kyllä se tästä. Eipä toisaalta mikään ihme, kun on semmonen väsynyt olo ollut jo pidemmän aikaa.

Mutta. Ensi viikolla mulla onkin lomaa, siistiä:) Tiedossa mökille ja äiteen luo ajelemista, mahdollisesti melomista ja toivottavasti mahtavan aurinkoiset kelit!!!!:) Paljon löhöämistä ja hivenen urheiluakin.

Putte (siis mun pikku auto:)) läpäisi vuotuisen "tenttinsä" eli katsastuksen, olenpa ylpeä;). Jotain pikkuriikkistä korjattavaa tuli, mutta senkin saan hoidettua heti huomenna. Hyvä juttu, tuotakin olen lykännyt ollessani "kiireinen". Hassua miten se katsastus aina vähän jännittää:) En tiiä miks, sillä onhan se hyvä, että auto tarkastetaan aika ajoin, jotta ei pääse syntymään vaarallisia vikoja, jotka voivat liikenteessä sitten aiheuttaa "tilanteita". Noh, ehkä tuo jännittäminen nyt johtuu siitä, että mä nyt vaan jännitän vähän kaikkea:):):)

Tuulen viemää....

Eka purjelautakokeiluhan meni yllättävän ja kivan mallikkaasti... Vaan ei sitten toinen kerta mennytkään ihan yhtä mallikkaasti... Suoraan sanottuna olin ihan perkuleen surkea, en saanut oikeastaan mitään tehtyä sillai kuin olisi pitänyt. Rupes aika paljon turhauttamaan, ja vähän pelottamaankin kun se meno oli niin holtitonta, tuntui, että kohta osuu masto päähän ja painun veden alle.... Vehkeet oli erit kuin ekalla kerralla, samoin tuuli oli vähän kovempi. Mutta SILTI. Ärsyttävää. Ei ollu ollenkaan niin kivaa, kun oli sellanen fiilis, että ei mitään osannut tehdä, ja että oli ihan luonnonvoimien armoilla ilman minkään sortin kontrollia. Kyllä mä sitten sain lopuksi pari vinkkiä, että mitä teen väärin, mutta siinä vaiheessa mä olin jo niin väsynyt, että jätin homman sikseen enkä lähtenyt uudestaan vesille... Tuntui, että ei ois ollu voimia enää siihen vähäänkään. Yllättävän rankkaa fyysisestikin siis oli.
Noh. En mä nyt vielä luovuta, tarvii kokeilla kyllä enemmänkin ennenkuin laitan märkäpuvun naulaan..........

"Haastautin" itseni seiskameemiin...

Kävin Aroketun blogia lukemassa, ja sieltähän singahti sitten nakki:)

Joten tässä minusta 7 faktaa, mitä nyt tulee ekana mieleen:

1) Pelkään ukkosta. Ihan naurettavissa määrin. :)

2) Puhun aika nopeasti.

3) Pystyn useimmiten höpisemään kovasti jo heti herättyäni. :)

4) Olen kaksikielinen. Täysin.

5) Kärsin aurinkoihottumasta aina kesän alussa, varsinkin käsivarret menevät ihan näppylöille.

6) Autoani kutsutaan nimellä Putte=D

7) Tykkään, tjaa eikun rakastan, hedelmiä:) Feivourittejä ovat nektariinit, viinirypäleet, verigreipit ja melonit. Kilo nektariineja voipi mennä ihan päivässäkin=D (Kotona asuessani äiti joutui säännöstelemään mun hedelmien syömistä, kun oli kallista eikä hän jaksanut raahata niin paljon kotiin: sain syödä yhden hedelmän jokaista laatua mitä kotoa löytyi per päivä=D. Vieläkin nautin siitä, kun nyt (jo yli kymmenen vuotta) kotoa pois-muuttaneena voin syödä vaikka sitten sen kilon nektariineja päivässä, jos siltä tuntuu....)

Tämmöisiä nyt tupsahti mieleen. Haastan Tessin, Jasun, Järvenhelmen, Pilven, Päivänsäteen, "Takaisin kallioon" ja Keksin, jos satutte tämän joskus lukemaan!

Mukava viikonloppu

On ollut mukava viikonloppu: näin vähän kavereita ja käytiin piknikillä, sitten tuli käytyä vähän melomassa, ja tänään olen hyvin pitkälle hääräillyt/ollut kotona, mikä sekin oli toivelistalla:)

Viime viikon työhässäkkä selvisi omalta osaltani, tuntuu hyvältä että oman puolensa pitäminen riitaisassakin tilanteessa johti toivottuun lopputulokseen (aina kun se ei sitä kuitenkaan tee). Pomo tajusi kerrankin pointtini, ja uskoakseni (toivoakseni) kaikki on nyt omalta kohdaltani suht selkeätä, palkkaakin voipi tulla ihan pikkasen lisää, mikä on hieno juttu (ei se määrä, vaan se, että palkassa tapahtuu jotain suhteessa työkokemukseen). Rankkaahan se oli, kun kitkaa riitti enemmän tai vähemmän koko viikolle ja sitten riitelivät viime työviikkona muutkin, joten oli aika rankka 4 päivää töissä... Mutta nyt tarttis helpottaa, sillä puolet väestä lähti lomalle, ja saan olla aika rauhassa töissä, vaikka onhan siellä muitakin vielä töissä, mutta he ovat semmoista mukavaa "laatua":) En tiiä milloin pidän lomaa ja paljonko, mutta tuon työni yksi harvoja erinomaisia puolia on se, että ei minun tarvitsekaan tietää vielä, pidän sitten kun kaikin puolin passaa. Itse asiassa ihan tykkäävät, jos joku "kokeneempi" "suostuu" olemaan heinäkuussa töissä, ettei junioreiden ja kesätyöntekijöiden tarvii ihan yksin pitää puljua pystyssä. Niin, ja heinäkuun puolessavälissä on työmatka Hollantiin, joten ei sitä ennen muutenkaan varmaan haluais/kerkiäis lomailla. (Tulee olemaan ihan mukava trippi....) Talvelle olen kyllä taas aatellut säästää sen 3 lomaviikkoa (joista talvella pidettynä tuleekin sitten 4 viikkoa=)), joten enpä tässä nyt kauheita lomakuvioita kesäksi ole ajatellutkaan. Möksälle ois tarkoitus mennä, mutta sinnekin vois lähtee ihan viikonlopuksikin vaan, sekin ois jo aika jees. Ja lisää melomista, purjehdusta, uimista, kesäsäästä nautiskelua ihan muuten vaan, ja lisää ois kiva kokeilla sitä purjelautailua...... Kesä on kyllä aika lyhyt kuitenkin.... Nyt kun on jo HEINÄkuu....