matkaan!

kauhia matkakuume ja -kiire on ollut... fiilis on huipussaan, nyt minä lähden:) palaan asiaan parin viikon päästä:)

matkakuumetta, uusia suksia, laskuvideo, kroppa

huomenta päivää. onpas ihanaa: viikonloppu, eikä mitään hirveesti suunniteltu:) Tällaset viikonloput on välillä ah niin ihania. nojoo, reissua varten täytyis järjestää juttuja, mutta sehän on vaan ihan kivaa tekemistä. ja kavereita treffaan ja leffaan aateltiin mennä, ja sekin on ihan vaan kivaa:)

niin. viikon päästä ollaan jo vierailla mailla, iiiiik:) tosi kivaa, voin tuskin odottaa:) unikaan ei enää maistu niin pitkään, kun alkaa olla matkakuume:) Kaiken pitäis olla kondiksessa, siis siellä toisessa päässä. on eri paikoissa yöpymiset järjestetty, jne. Nään samalla reissuja kavereita joita en oo nähny puoleen vuoteen, kiva:)
Ja sitten on pitkästä aikaa taas muuten LOMAAAAAA:)

kävin eilen kokeilemassa mun uusia suksia sitten, iltamäessä. ovat simo-hyvät. ei muuta voi sanoa. tai voisin mä varmaan jaaritella niistä taas parin kappaleen verran, mutta nyt en ehkä kuitenkaan:)
olin itsekseni siellä iltamäessä, kun ei kavereita napannu eilen lähteä. mutta perjantai-illat on tosi hyviä iltamäkiaikoja: populaa oli tosi vähän. rinteet oli vähän kovat ja jäässä säästä johtuen, mutta ei se mun hymyä hyydyttänyt:), sukset on kaiken lisäksi vielä hyvännäköiset (ja sehän merkkaa eniten;)). Se hauska puoli siinä on kun on itsekseen liikkeellä, että useimmiten tulee jutskattua uusien ihmisten kanssa. oli yks nuori poika liikenteessä itekseen myös, ja me sitten noustiin hissillä aina yhdessä ylös ja höpötettiin niitä näitä, ja laskettiin peräkanaa alas. kiitos pojalle seurasta, oli mukavaa:).

tässä on muuten hauska offari-lasku-leffapätkä. on kylläkin puikkarit, eikä tellut, mutta eipä se haittaa;) sain tän linkin yheltä tellukaverilta, joka pahasti kyllä muistuttaa asenteeltaan tota päähenkilöä, siks se nauratti niin paljon. mutta tässä siis videolinkki.

eilen oli muuten ensimmäinen päivä varmaan pariin kuukauteen, kun mulla oli IHAN TERVE olo... tuntuipa hyvältä:)
mä tykkään mun kropasta. ei se ole täydellinen, mutta minä viihdyn siinä. se on tosi tärkeä mulle, koen että se on minun merkittävin väline hyvinvoinnin ylläpitämisessä. ja kroppani on tosi yhteishaluinen yleensä:), paitsi silloin kun se alkaa herkistelemään astmana;)

parisuhdejuttuja

olen seuraillut tänään Anadan kirjoituksia ja siitä syntyvää keskustelua, kirjoittanut pari kommenttiakin... puhe oli parisuhteesta, naisen ja miehen välisestä ystävyydestä sekä tunne vs. järki ihmissuhdeasioissa.
nämä ovat läheisiä asioita itsellenikin, mutta jostain syystä nyt on niistä vähän vaikea kirjoittaa. syy on varmaan siinä, että olen tieten tahtoen ottanut etäisyyttä parisuhde-juttuihin, pikku breikki siitä uusien ihmisten tapaamisesta ja "hänen" alitajuisesta jatkuvasti etsimisestä. en tietty sitä mene sanomaan, että jos elämäni rakkaus tänään hyppäis syliini, että kieltäytyisin seurasta;)
minulla on vaan jotenkin hyvin väsynyt olo, ei fyysisesti vaan sillai "väsynyt ihmissuhdekiemuroihin". tuntuu että on rahkeet aika loppu, ja ettei nyt vaan ole mitään annettavaa toiselle. kai mä "testailin" ja painoin menemään niin vauhdilla koko syksyn, aina törmäsin johonkin uuteen, mielenkiintoiseen ihmiseen. ja se oli kivaa silloin. mutta energia loppui. mutta jotenkin oon nyt tosi herkkänä silleenkin, että tuntuu että en mitenkään "kestäis" minkäänlaista kinaa tai erimielisyyttä edes kavereiden kanssa. en haluaisi mitään kauhean negatiivista ongelmaa ihmisten kanssa, en halua kuulla itsestäni mitään kritiikkiä. haluan vain olla nyt kovin rauhassa. en yksin, mutta ihmisten seurassa silleen vähän taustalla... voihan se olla, että toi terapian loppuminenkin vaikuttaa asiaan: kai mä panostin siihen aika paljon koko elämälläni neljän vuoden ajan, ja nyt kun se loppui, niin on tarve hengähtää, ja kerätä rauhassa voimia. olla rauhassa. sama fiilis kuin mikä yleensä on loman alussa: jaksoin lomaan asti, nyt saa hengähtää.
kai mä koen sen sillain, että jos yrittäisin nyt treffailla ihmisiä ja muuta sellaista, niin se olisi jotenkin uuvuttavaa, pitäisi olla oma iloinen edustava itsensä, ja jaksaa tutustua toiseen ihmiseen ja yrittää ymmärtää tätä. ja kun olo on ehkä vähän hiljainen, ei niin sosiaalinen kuin yleensä. ja sitten pitäis kestää se, jos tulee takkiin. ja nyt mä en sellaista kestäis.

osa musta on tosi tyytyväinen, että osaan kuunnella itseäni ja toimia sen mukaan. että otan nyt "hiljaisen hetken" kun siltä tuntuu. kyllä mä tiiän, että tuossa keväämmällä alkaa taas tehdä mieli tavata kaikenlaisia uusia ihmisiä ja pitää silmät auki "Hänen" varalta. oon myös tyytyväinen, että minua ei juuri nyt ahdista yhtään olla yksin. tämä on juuri nyt hyvä tila. saan hengähtää, ja täyttää omia toiveitani niin itsekkäästi kuin haluan: vietän rinteessä ja/tai kavereiden kanssa niin paljon aikaa kuin haluan, suunnittelen itsekkäästi just sellaisia reissuja kuin minä haluan, teen viikonloppuisin mitä lystään. minun ei tarvitse nyt yrittääkään saada jotain erityistä ihmissuhdetta toimimaan. vaikka on kai se niin, että jos joku juttu on ollut "tarkoitettu", ei sitä niin kovasti tarvitse sitten enää yrittää....

ja pohjalla on hyvä tunne siitä, että tämän "hiljaisen kauden" jälkeen, olen entistä enemmän itseni kanssa ok, ja siitä seuraten myös mukavampi ihminen muille. ja valmiimpi tasapainoiseen parisuhteeseen, enemmän kuin ennen.

hyvin pitkälti tellusta...:)

teretere.
tuntuu kuin viime kerrasta ois tosi paljon aikaa!
mutta eipä ookaan, oli vaan mukavissa merkeissä vietetty pitkä viikonloppu.

joo. telluilin sitten kaks päivää ja risat ... perjantaina olin kyllä aatellut kökkiä mökillä kun ei nyt ihan optimiolo ollut, mutta sitten kun heitin muita rinteeseen, niin tuntui, että nooh, mä yritän vähäsen kun tekee niin mieli...;) noh, se perjantai ei ihan putkeen mennyt, oli aika hidasta ja paljon taukoja, mutta lauantaina olo oli suht jees aamukeuhkokankeuden jälkeen, ja sunnuntaina meni jo LOISTAVASTI! tellu itessäänkin alkoi sujua jo aika mallikkaasti (vaikka ite sanonkin:)) sääkin oli mitä mainioin, tässä kuva:

seurakin=kaveritkin oli mukavia, mulla oli vaan jostain syystä vähän hiljainen olo, en ollut niin sosiaalinen kuin yleensä. mutta eihän sitä aina tarvitsekaan. aluks laskettiin samaa tahtia, mutta sitten lopuksi mentiin suht omia polkujamme, toisaalta me sahattiin enimmäkseen kahta samaa rinnettä, joten eipä siinä kovin helposti kukaan hukkunut;) Toi samaa tahtia laskeminen kun alkaa jossain vaiheessa ressaan kaikkia: ne jotka menee vähän nopeemmin väsyvät odottamiseen, ja ne jotka tykkää mennä ehkä hitusen hitaammin (esim. minä:)) tuntevat ehkä pikkasen stressaavana sen kun tietää että taas mua odotetaan tuolla... joten homma pelitti kyllä näin oikein hyvin:)
oli muuten yllättävän paljon telluilijoita liikenteessä, noin suhteessa muihin laskijoihin. kiva:) huvittavaa, kun sitä bongaa alle sekunnissa aina hissijonostakin kaikki telluilijat, ihan alitajuisesti, sen kummemmin yrittämättä. kattelin kyllä ihaillen kun siellä pari tyyppiä meni todella upeesti... kyllä minäkin joku päivä!

tässä on muuten reissun ehdottomasti sympaattisin kuva:) :


joo. oli ne testisuksetkin sitten tosiaan matkassa... ja voivoi, retkahdin niihin ihan täysin, ne oli tosi paljon paremmat lujaan menoon kuin mun omat sukset... joten "jouduin" tässä ostamaan ne, tai paremminkin sanottuna vaihtamaan ne, annoin vanhan paketin pois vaihdossa. ei paha hinta, mutta... noh, kukas mulle sitten ostelisi minulle mieluisia juttuja ellen minä itse!?!?!?!?! ja näillä saan kyllä alppireissusta vielä enemmän irti.
infoa: eli mulla on Scarpan T1 monot (tykkään) ja nyt vaihtuivat sukset K2 telemark She's piste:stä Salomon Scream:hin... on tyttö nyt kasvanut aikuiseksi, sanoi hyvä myyjänikin:)
totta on, että noi K2:n sukset on erinomaiset aloittelijan sukset: kääntyvät suht helposti (kääntösäde on sellanen keskisuuri/pieni), ja ovat silleen hitaassa vauhdissa paremmin ohjattavat. mutta ongelmat tulee silloin kun alkaa olla vauhtia: jotenkin ne rupee etupäästä väpättämään, ja ne voi tyssätä ensimmäiseen lumikasaan joka tulee vastaan, ne on niin pehmoset ja kaposet ja kevyet. nyt sitten nämä Salomon Scream:t ovat leveämmät, painavammat, jäykemmät: olo on kuin ois vaihtanu pikku-ponista suomenhevoseen: Screamit ei turhia pienistä väpätä, mutta eivät kyllä itsekseen käännykkään:) mutta sain laskettua paljon aggressiivisemmin kun sai kunnon tuntumaan alustaan ja sellasen fiiliksen, että nämä sukset eivät yhtäkkiä rupea pelaamaan pelejä vaan etenevät:). kääntäminen on vaikeampaa, samoin kantille saaminen (kun ne nyt ovat vaan leveämmät), mutta sitten kun se onnistuu niin todella hieno fiilis! mä olen tytöksi ehkä vähä painava, vähän alta 70 kiloa, joten nyt voin Screameillä paremmin antautua koko kropalla laskuun ja käännökseen ilman että sukset "antaa periksi". hienoa hienoa. näillä vaan offareillekin sitten seuraavaksi;)
testasin muuten kaverin Rossignol Telemark-suksia, ja asettaisin ne ominaisuuksiltaan K2:n ja Salomonin Screamien väliin: aika mageet nekin:) , helpommat kuin Screamit, mutta tukevammat kuin K2:t.
tässä muuten kuva uusista ja vanhoista "kultamussukoista": vasemmalla screamit testisuksiversiona, oikealla mun vanhat K2:t:

tämmöistä syvällistä tekstiä tällä kertaa...;)

ai niin, unehtu:

HYVÄÄ LOPPIAISTA!!

höpinä jatkuu ensi viikolla....

astma ja tellu ja positiivisuus-höpinöitä

oottelin tänään hieman jännittyneenä, että se lääkäri soittais niistä verikokeiden ja röntgenin tuloksista... olin jo päässäni ehtiny kuvitella pari "positiivista" vaihtoehtoa: on joku piilevä tulehdus, joka kuluttaa mun sisintäni, tai sitten mulla on joku möykkysyöpä siellä joka painaa. siis keuhkoissa. no kiltti setä sitten soitti, ja kertoi että mun pitäis kokeiden perusteella olla ihan elämäni kunnossa... kylläpäs helpotti... ei hän osannu muuta arvella kuin että keuhkot on tavallistakin ärtyneemmät sen flunssan jälkeen, vaiks siitä flunssasta on jo melki kuukausi... joten eikun taas uudestaan "astmapilleri"-kuurille, kyllä se tästä varmaan, tällä kertaa sain kuukauden kuurin... se riittää just alppireissun yli, huh... mä yritän luottaa että kyllä tää nyt tästä, ainakin sen kuukauden;) no, enivei, sain jopa "luvan" lähteä laskemaan viikonlopuksi, niin kauan kuin ei rupee henki rohiseen tai yskittämään, piippu vaan taskuun ja tarpeen tullen imua:) paitsi että olo on vielä sen verran "epämukava", että taidan ootella ainakin huomisen siellä mökillä itekseni hyvän kirjan parissa takan äärellä että "superastmapillerit" alkaa futaamaan:) Kyllä mä sen yhen päivän kestän olla poissa mäestä vaiks kaikki muut menee:) Joudun varmaan orjatyövoimaks; tilasivat muut multa jo että on sitten ruoka valmis ja sauna lämmin kun tulevat mäestä...;)

silleen kävi hyvä säkä, että kävin kaverin kanssa, ihan seuraksi vaan, "suksimekassa" tänään kun se lämpömuokautti mononsa, ja siellä rupesin höpöttään yhen tutun suksimiehen/kauppiaan kans että tarttis ehkä uusia tellusuksia katella kun noi mun vanhat alkaa vauhtiin olla vähän pehmoset, ja selitin, että aattelin jossain laskettelukeskuksessa testailla eri suksia että sais siihen vähän tuntumaa... siihen herra tuhahti ja sanoi että eihän niissä keskuksissa oo kovin iso valikoima, ja yleensä ne on vielä miehille suunnattu=liian pitkät... telemark kun on niin pienen joukon puuhastelua, vieläkin. ja tokas, että tässä on yks pari jota hän suosittelis, ota messiin viikonlopuks rinteeseen... hehee, ei mulla ollu käyny mielessäkään, että noinhan mun kannattais tehdä... no enivei, nyt on sitten messissä kahet sukset ja puolikkaat keuhkot;)

positiivisuudesta... "asioilla on tapana järjestyä", sitä mun tuttu tokaisee useesti, eilen viimeks taas kun mä vuodatin huoliani:) ja jätkä uskoo siihen ihan kympillä ite, se on hienoa, oikeesti... mä oon aina vähän epäileväinen. totta kai mä haluaisin aatella että aina kaikki järjestyy, muttamutta... kun mä tiiän kokemuksesta että eipä ne aina järjesty kovin hyvin, musta jopa tuntuu että tietyt asiat pahenee mitä vanhemmaks tulee.... nojaa, mutta ois kuitenkin jotenkin kevyempi elää, ei murehtis niin paljoa jos ajattelis tolleen positiivisesti. ja kyllähän ne useimmat asiat järjestyykin yleensä. ehkä mun pitäis vaan päättää, että pirkule, yritän ajatella tästä lähtien aina että ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ.
kiitos tutulle.

samaa vielä

joo... aina vaan särkee tuota ylärinnusta ja alakaulaa... tulin siihen tulokseen eilen, että ei tää tavallista flunssaa ole, kun on vaan tuo tunne tuolla keuhkoissa, eikä missään muualla. osittain tuttu tunne, tämä on ollut mun mielestä ennenkin. johtuneeko tämä nyt sitten siitä, että ylimääräinen astmalääkekuuri (jonka sain flunssan jälkimaininkeihin) loppui viime viikon lopulla, ja keuhkoillani on nyt vieroitusoireita... inhaa joka tapauksessa. aamulla oli vähä parempi olo, mutta nyt on taas aika hankalaa.
töissä sitten mun pomo isähahmona passitti mut lääkäriin, koska ei vaan kuulemma enää kuullostanut homma hyvältä ja ihmetteli kun ei oltu missään vaiheessa otettu musta edes keuhkokuvaa. joten meikä vietti sitten pari tuntia työterveyshuollossa (joka toimii kuin unelma, kiitos siitä); juttelin pitkään lääkärin kanssa, ja sitten kävin röntgenissä ja verikokeissa... tulokset saan huomenna, saapi nähdä... kyllähän mä täällä viime yönä yksin rupesin jo murehtimaan vaikka mitä, kävi mielessä että mitä jos mulla onkin joku vakavampi tauti, jota ei vaan oo hoksattu ennen... kyllä se itse asiassa vieläkin vähän vaivaa mieltä.

mä en nyt oikeen osaa keskittyä mihinkään.

harmittaa...

.... sillä musta tuntuu että mä oon TAAS vilustumassa. voi että mua ottaa päähän kun on tulossa ne hiihtoreissut ja kaikki. oon tänään yrittänyt ottaa oikeen rauhallisesti, mutta ei kyl taas oo keuhkoissa mikään jeejee-fiilis. voi v..tu. onkohan mun kropan takuu menny umpeen vai mikä on kun koko ajan tunnun olevan kipee....

mä tiiän että elämässä on muilla paljon suurempia ongelmia, mutta just nyt mä en vaan osaa suhteuttaa tätä...

mä toivon sydämeni pohjasta että olo tästä paranee parissa päivässä, muuten jää viikonlopun tellureissu väliin....:(

ei oo muuta nyt mielessä.

ajatuksia vuodelle 2006

nyt on sitten uusi vuodet ja uudet kujeet:)

meni kyllä vuodenvaihde tosi hauskasti, oli varmaan hauskin vuodenvaihde ikinä!:) ystävällä oli teemabileet, meitä oli noin 25 hassusti pukeutunutta, pelattiin siinä vielä vähän "seurapelejäkin" juomisen, syömisen ja tanssimisen lomassa. kerrankin muuten oli niin, että vaikka olin sinkku, niin ei tullut vuoden vaihtuessa ei tullut yhtään surullinen olo. oli niin hyvä olla siinä omana itsenään hyvien kavereiden seassa, ja hyvin humalassa;)
ensimmäinen tämän vuoden päivä menikin sitten ihan kauheassa krapulassa, ei ole moista ollut moneen vuoteen. mutta koska kerran oli edellisenä illalla hauskaa ja hubaa, niin kärsin vain hiljaa krapulani läpi ilman sen kummempia henkisiä morkkiksia...:)

jeps. on semmonen olo, että pitäis nyt jotenkin tiedostaa tämä uusi vuosi taas uutena alkuna... jotenkin tää vuodenvaihde oli itsessään niin kivuton, tais kaikki suuremmat muutokset tulla just sitä ennen niin että niihin ehti jo tottua vähäsen.
joten, tässä pari asiaa mitä toivoisin uudelta vuodelta 2006:

toivon, että

-oppisin entistä paremmin ottamaan etäisyyttä sellaisiin ihmisiin jotka alituiseen onnistuvat aiheuttamaan minulle pahan mielen (erityisesti tätä tapahtuu töissä erään henkilön kanssa), olisin useammin siellä tilanteen "yläpuolella", että näkisin että se mitä eräät minuun purkavat johtuu siitä että he itse voivat huonosti, ei siitä että minä olisin jotenkin kamala ihminen. en siis välittäisi enää niin paljon sellaisten ihmisten mielipiteistä, joita en itse edes arvosta ihmisinä.

-osaisin pitää yllä tämän peruspositiivisen fiilarin, joka minulla nyt on. tälleen elämä menee vähän leppoisammin ja osaa antaa pienille hyville asioille sen arvon minkä ne ansaitsevat

-vaikka terapia loppui, minä voin aina vain paremmin itseni kanssa, ja huomaan pärjääväni myös näin:)

-mun astma ei tästä pahene, ja että opin elämään sen kanssa entistäkin paremmin

-töissä joku asia lähtee sujumaan

-mulla tulee samalla lailla kuin viime vuonna montamontamonta hyvää hetkeä ystävien ja kavereiden kanssa

-äitee pysyy terveenä

-mun veli jollain ihmekonstilla muuttuis vähemmän skitsoks ja neuroottiseks

-löytäisin rakkauden ja elämänkumppanin (tämä on ollut toiveiden listalla jo jonkin aikaa:), se on kyllä vieläkin toiveistani suurin. EHKÄ semmoista sattuisi tänä vuonna... ja jos ei tänä vuonna, niin ehkä sitten ensi vuonna... tai sitä seuraavana vuonna... hohhoi, noh, onneks ei nyt toivo kuitenkaan kokonaan hiivu:))