morjens

onpi ollut aika rauhallinen päivä tänään: tasaisesti töitä ja sitten kotiin, täällä olen ollut uppoutunut hyvään romaaniin (ah, hyvä kirja on kyllä aina aivan ihana juttu:)), ja kuunnellut TELEKSin Taivas on täynnä-levyä: sopii mun tämänhetkiseen olotilaan kuin nakutettu: on vaan jostain syystä vähän haikea olo. ei ees mitenkään paha mieli oikeestaan, kunhan vaan semmonen haikee. mutta joo, musiikkimakuuni mahtuu myös tuollainen "iskelmähkö" suomi-poppi:) tykkään laulajan äänestä ihan kauheesti, se hyväilee kuin sametti:)

tuossa alkuviikon työreissulla ehdin myös moikata kyseisessä kaupungissa asuvaa hyvää ystävääni, ja hänen perhettään, johon oli liittynyt neljäs perheenjäsen: 1 kk-vanha tyttölapsi. siinä on kyllä jotenkin niin tasapainoinen perhe, että ei oo toista. ja molemmat lapset aivan ihania:) varsinkin tuon 2+ vuotiaan kanssa on kiva höpötellä, se 1 kk:nen ei niin hirveesti reagoinu mihinkään;)
huokaus... voiko mäkin kyllä haluaisin olla rakentamassa jotain tuollaista. vaikka tiedän ettei se ole yhtä ruusuilla tanssimista.

väsy ja ikävä

oon tänään ollut jotenkin tosi väsyny (pitäis nytkin olla jo nukkumassa, ärgh, mutta halusin skriivata viel vähäsen)... töissäki riitti kiirettä, oli ihan stressiksi asti... noh, reenit meni kyl sitten ihan jees, käsivarret on tööt...

halusin vaan kertoa, että mulla on ikävä rakasta syliä, johon mä voisin nyt vaan käpertyä hetkeks... tämä kaipuu ei kohdistu kehenkään tiettyyn henkilöön, kaikki mikä on mennyt on mennyttä, näin on, vaan on sitä tunnetta ikävä kun on joku jonka syliin mennä... hali tekee mulle aina ihan kamalan hyvää...

öitä.

bläääääh

terve vaan juu.

tulin just parin päivän työreissulta kotiin. väsyttää ja ei ole ihan niin optimistinen olo (mutta se taitaa kyl hyvin pitkälle johtua väsymyksestä, joten eipä sitä kannata jäädä nyt kelaamaan).

oli sellanen alan konferenssi, oli muualta alan huippuja puhumassa. ihan jees, vaikka kyllä se pyllyllään istuminen sitten onkin jotenkin raskaampaa ko tavallinen töissäolo... ja se on kumma, kun jonkun tosi hyvän puhujan jälkeen mulla tulee vallan voimaton olo: mietin, että miten noi on osannu olla noin fiksuja ja tehokkaita ja innovatiivisia ja nopeita!?!? ko oma tutkimustyö on kuitenkin niin perkuleen hidasta.... noh, ehkä noi alan huiput nyt on vaan just sen takia huippuja, että ne pystyy tekemään sellasta mitä me muut tavalliset pulliaiset ei... pitäis mieluummin saada jotenkin inspiraatiota niistä huipuista, eikä sitä olotilaa että "enmäpystytuollaaseen"....

enivei, painun nukkuun, kauniita unia!

I pikkujoulut 2006

jeps, siinä ne sitten oli, eikä ne menny sitten kuitenkaan ihan selvinpäin... pahasti en ollu humalassa, mutta kuitenkin sen verran, että tänään on semmonen hiukka epämääräinen olo: nukuttais hirveesti, mutta en kuitenkaan saa unen päästä kiinni (vaiks yleensä mä nukahdan melko koska tahansa;)). Kyl siinä eilen oli vähän ryhmäpainostusta messissä: jos ei oltais oltu tolla populalla liikenteessä, niin ois ainakin pari drinksuista jääny juomatta ja aivan varmasti oisin ollu noin pari tuntia aikasemmin kotona:) Mutta enhän mä voinu jättää muita "pulaan":)

Noh, mutta, ihan jees oli, ei nyt ihan ylitsepääsemättömän hubaa, mutta kuitenkin. parasta oli tutustua ihmisiin vähän normaalista poikkeavissa olosuhteissa, ja oppia tunteen vähän paremmin. kaikkien nimiä en kuitenkaan muista vieläkään:)

viime viikonlopun pirskeet ja nämä eiliset muistuttivat jonkin verran toisiaan noin pääpiirteittäin: kummassakin oli suurempi osa miehiä, joista sitten heistä oli suurin osa alle 25 vee. ihan virkistävää, hieman erilaista kuin ehkä normi-baari-illasta:) Kumpanakin viikonloppuna ehti mielessä käydä siellä baarissa, että onpa hiljasta, ei oo hirveesti vientiä, kunnes hoksasin, että asiaan varmaan vaikuttaa se, että mä hillun täällä tanssilattialla 2-5 jätkän kans.... vaiks omasta näkökulmasta tilannehan oli täysin selvä: ne on mun kavereita ja sen lisäks vielä ihan liian nuoria;), niin ehkä se ei ulkopuolisen silmissä kuitenkaan sit ollutkaan ihan niin ymmärrettävää. noh, eipä tuo mittään, hauskaa oli noin, ehkä hauskempaa kuin "normi"baari-iltana. noi alta 25-vee pojat/miehet on silleen hassuja, että heidän arvio mun iästä menee useimmiten aika suht pieleen:) , eilen arviot vaihteli 23-26. noh, kiitos kaunis:) Kai se mun asenne ja ulkonäkö välillä pettää: en käytä hirveesti meikkiä enkä fancypancy-vaatteita, meen sillä "luonnonkaunis"-linjalla;), ja tällä hetkellä kroppa on aika hyvässä kunnossa. ja sitten kun mulle on joteski suht luontevaa olla tollasessa porukassa, niin anna vissiiin sellasen aika rennon kuvan, ja nää pojat, anteeks miehet siis, ehkä aattelee, että 30 vee-naiset ois joteski kyspempiä/jäykempiä... enivei, en mä vaan tiiä. Valitettavasti pari heistä tais saada jonkinlaisen "shokin" kun asia "selvisi", mutta eipä voi mitään. tais siinä jollain olla jossain vaiheessa jotain (humalastakin johtuvaa) kiinnostuksen tynkääkin mun suhteen, mutta kyllä se iän selviäminen selvitti tilanteen;););) voivoi:) Itehän sitä kuitenkin vaan jotenkin huomaa heti jos toinen on siinä alta 25. Jep, mutta toisaalta sitten kun on niin paljon selvästi vanhempi, niin näyttäis olevan silleen että parikymppisil pojil on aika luontevaa hillua siinä samassa seurassa, esmes mennä tanssimaan mun kans, mä luulen että siihen toi ikäero toimii silleen hyvässä mielessä: pojat kokee että mä oon jotenkin "turvallisen" mukava, ei katsos tarvii esittää tai yrittää mitään:), ja onhan sitä mukava tanssia vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa:) Tämmössii. niin joo, saanen huomauttaa, että mä oon kyllä varattujen miesten hyvä kaveri kans, en tiiä miks hekin sitten viihtyvät mun seuras... ehkä se on se taas, että tietävät että mä oon "turvallinen", sillä mä en rupee kyl yhtään mihinkään varatun miehen kans. noniinno, täytyy myöntää, että minullekin on "turvallista" hengata varatun miehen/varattujen miesten kans, on rentoa kun ei tarvii kelailla, että onko täs nyt jotain tai annaks mä nyt ymmärtää jotain, jne... Kyl mä edelleen taidan olla siinä faasissa, että vähän jopa välttelen "mies-tilanteita".... noh, kyllä se siitä sitten taas, tarvii nyt vaan saada olla tässä mielenrauhas vähän aikaa vielä. aah, vielä lopuksi juttu sitten vanhemmista ja varatuista miehistä: huvittavaa kuinka he olivatkin sitten eniten humalassa ja sekaisin koko populasta: he kai ei vaan pääse niin usein ulkoileen, että sitten kun pääsee niin tarvii vetää viinaa oikeen olan takaa:):) Mulla heräs kyl hieman äidilliset vaistot sitä touhua kattellessa, ja pyrin juottamaan heille kaljojen välissä edes lasin vettä aina välillä:)

loppusummary, mitä opin kaikesta tästä: koska kerran semmosten about 25 vee ja sen alle-miesten mielestä mä oon kaunis ja ihana ja niin mahottoman mukava, niin mun pitäis nyt sitten löytää jostain sellanen mies, joka on kuitenkin, sanotaanko 30-vee paremmalla puolella, mutta jolla on kuitenkin vielä nuoren miehen maku, niin johan mua palvottais;););)

hyvät reenit II

jee, olipas hyvät reenit tänään, oli oikeen kunnon draivi päällä:) Se on mielenkiintoista, että pelkästään jo pääsuojan pukeminen ennen reenien sparri-sessiota nostaa pulssia mukavasti ja alkaa silleen mukavalla tavalla jännittämään:)

taas on vientiä...

... mäkeen;) (hähhää, pitipä huijata vähän tuolla otsikolla;))
niin, tekstari oli tullut joskus yhen aikaan yöllä, että hei sori lyhyt (miten niin!?!??!;)) varoitusaika, mut lähe meitien kans huomenna tai siis tänään mäkeen, lähdetään ysilt ajelemaan kohti pohjoisempia ulottuvuuksia... Luin tän viesti herättyäni puol kympilt, joten eipä "tarvinnu" lähteä:-/ Ois ollu aika hubaa, mutta eipä tuo mitään, joskus toiste sitten toivottavasti. on niin SIISTIÄ että laskukausi on alkanut, mä oon jotenkin heränny taas eloon pikku tauon jälkeen!!!!:)

muutenkin on ihanan energinen olo, mukavaa:) On kiva olla omas kodis, on kiva ko on kaikenlaista ohjelmaa tiedossa, ja on fantastista että mä oon TERVE ja että mulla on valmiudet tehdä vaikka mitä!!! iso osa tästä fiiliksestä tulee kyl tosta mun broidin alamäestä taas, sillä tajuan nyt taas hetken tosi kirkkaasti, että olenpa minä onnekas kun olen mieleltäni ja kropaltani terve ja minulla on katto pään päällä ja työ jossa viihdyn ja mukavia kavereita ja läheisiä ystäviä. loppuosa tuosta fiiliksesta taitaakin sitten oikeesti tulla siitä, että olen taas saanut jo parina päivänä luritella mäkeä alas ja tajusin taas kuinka mä siitä tykkäänkään:), ja minua piristää se, että tiedossa on montamontamonta päivää mäessä taas tänä talvena, hihii:), vaikka nyt toi keli onkin mitä on....

tänään on kyl muuta kivaa ohjelmaa kuin hiihtelyä, meen tossa päivällä kb-reeneihin ja illalla oiskin sitten tämän talven ekat pikkujoulut tiedossa. luulen, että tulee ihan mukavaa ja kivaa. ei hutsittais muuten juoda, saapi nyt sitten nähdä. hieman ehkä rasittavaa on kyl se, että jos en juo tippaakaan niin sitten tyypit ihmettelee että mikä sul on, parhaimmassa tapauksessa kyselevät, että oonko raskaana;)... noh, kattellaan, kyl mä varmaan muutaman olusen kuiteski otan, se on aina mukavaa. mutta haluaisin välttää sen, että huomenna oon ihan loppu-slut, ja krapula-masiksessa. mutta siis ja enivei, kiva lähteä viettämään iltaa kivojen ihmisten kans.

pikkujouluista sen verran, että tälle talvelle niitä ois nyt sitten tyrkyllä neljät eri, mutta yhet jätän väliin, kun ei vaan jaksa eikä itse asiassa ees hirveesti kiinnosta just ne pikkujoulut. kauden ekat pikkujoulut on yleensä tosi kivat, toisetkin menee, mutta sitten jo kolmannet alkavat maistua puulta...

bondi-leffa fiilikset

heh, olipas mielenkiintoinen reissu kotiin töistä: pyöräilen kotiin tuosta yhden helsingin vilkkaista kaduista, ja tavallisesti tuossa viiden jälkeen siinä on melkoinen liikenne... nyt kuitenkin oli aavemaisen hiljaista ja tyhjää... syy: poliisi esti autoliikenteen pääsyn tälle tielle kokonaan (näin oikeen kuinka höyry nousi monen odottavan kuskin päästä...;)). enivei, eipä tällä kelillä ollut sitten muita pyöräilijöitä/kävelijöitäkään liikenteessä, joten autiolla tiellä pyöräilin, oli aika siisti fiilis, ihan niinkuin ois ollu keskellä yötä liikenteessä, vaikka silloinkin taitais olla enempi liikennettä kuitenkin. sitten viitisen minuutin kuluttua ohi ajeli hitaasti yksi poliisiauto, sitten toinen, ja tais siinä tulla kolmaskin, kaikilla valot vilkkuivat hurjasti... sitten tuli sellanen arvokkaan näköinen, mustien autojen saattue, yhessä oli oikein komiasti suomen lippu salossa, ja tais siinä olla venäjänkin lippu. oli semmonen fiilis, että ainoo mikä tästä puuttuu ois joku bond-leffan tunnari, semmonen jännitystä nostattava:)
heh, en osaa sanoa miksi, mutta oli jotenkin makee kokemus, kai poliisit mussa herättää jonkinsorttista kunnioitusta ja niissä on jotain niinkuin jännää:) Vaiks tiiän,että tavallisia pulliaisiahan hekin ovat, ja että työ on työtä, eikä paljon muuta.

lisää tekstiä torstai-iltaan...

... onpa muuten mukava olla takaisin omassa kodissa.... tää kämppä on kotosan värinen, sellanen mun värinen:) oon siis vissiin onnistunut värien valinnassa. mä en semmosesta hirveen steriilin valkoisesta ympäristöstä tykkää, joskaan en nyt ihan hippihörhöväriraikuli olekaan...

jep. homma on nyt tämä, että mun velikulta päätti sitten jättää lääkkeet taasen kerran väliin, ja alamäki alkoi ja päättyi tiistaina siihen, että poliisi kävi hänet hakemassa mielisairaalaan, kun ei mies vapaaehtoisesti sinne mennyt... jepsjeps, luulen, että tämä poliisikeikka tais olla mun veljen kohdalla jo viides muistaakseni... pässi mikä pässi, aina ollut. varsinainen vastarannan kiiski. noh, jos tästä nyt jotain positiivista sais revittyä irti, niin se on se, että veikka ei päässyt ihan psykoottiseen tilaan vielä, eikä siten käynyt äitiin tai kehenkään muuhunkaan käsiksi. JA: veikka otti kuitenkin niitä lääkkeitä tunnollisesti 3,5 vuotta putkeen, ja se taitaa olla jonkinmoinen ennätys hänellä! joten ehkä ens kerralla hän suostuu popsimaan niitä 5 vuotta putkeen ennen seuraavaa "alamäkeä"... joo, kirjotan tätä jotenkin vähän kylmästi, ja siltä musta tuntuukin just nyt, aikasemmin tuossa viikolla ahisti. äitee oli ollut jo pari viikkoa veljestä huolissaan ja viettänyt unettomia öitä, joten tavallaan tilanne on parempi nyt, kun tiedetään missä tilanteessa mennään, ja että veli on turvallisessa "tallessa". kai se äidin suru ja murhe ja ahdistus on se joka minuakin niin rupee sitten ahistamaan. ja tietty ahistaa se, että miten sitten käy, kun jonain päivänä äitiä ei ole enää tarkkailemassa tilannetta?!??!?! mä asun noin 450 kilsaa mun äidin ja veljen kaupungista, enkä ole ajatellut veljeni takia muuttaa kaupunkiin, jota omalla tavallani vihaan. noh... nyt rupes itkettään, oon samaan aikaan vihainen ja surullinen. sain kuulla tästä silloin tiistaina kun olin työreissulla vielä, mutta onneks mulla oli sinä iltana seuraa, ko käytiin vielä yhen paikallisen laskijan kans paikallises "pikkumäes" (joka kylläkin on parempi/isompi ko nää mun omat paikalliset mäet;))... teki hyvää tehdä rakastamaansa juttua, ja vielä mukavassa seurassa. ei päässy niin ikävät fiilikset ottamaan niin suurta otetta. kiitos vielä hiihtoseuralle! kuten molemmet totesimme: vaikka telluttaminen/laskeminen on itsessäänkin kivaa, niin seurassa se on vielä kivempaa!

joo. tarttis painua pehkuihin. heippa!

viitaten edelliseen tekstiin vielä...

oon mää ollu kyllä aika naiivi, kun olen aatellu, että ei mua tietenkään täällä kukaan tunnista, ja siksi olenkin lörpötellyt välillä melkoisesti:) mutta eipä tuo mittään. pohdin tässä itsekseni tänään, että ainoot asiat mitkä mua vaivaa jos tutut ihmiset lukee, on noin parisuhde- ja miesasiat, niitä mä nyt en ihan joka tutulle haluais selostaa livenäkään. hassua kyllä, että sitten taas ajatus, että tuttujen ulottuville tulee noi mun avautumiset muista kipeistä asioista kuten mun perheen ongelmista ja paniikkihäiriöstä ei häiritse oikeestaan lainkaan. go figure. no mutta enivei joten. tulin nyt sit siihen tulokseen, että jatkan samaan malliin PAITSI että taidan jättää miesjuttujen yksityiskohtia selittämättä sen kummemmin, kun se kerta vaivaa mua se ajatus että joku tuttu harrastusten parista esmes lukis niitä. paitsi että mitä mä tätä juttua mietin, sillä ei sillä saralla ees ois MITÄÄN kerrottavaa tällä hetkellä=), joten ei oo hirveen vaikeeta jättää selittämättä;)

paranoidi

juu. minulla on nääs se tunne, että tähän mun rakkaaseen blogiini on törmännyt mun tuttuja, jotka sitten myös näistä teksteistä ovat minut tunnistaneet... se ei toisaalta ees oo kovin vaikeata. noh, mutta enivei: koska tää on mulle tärkeä henkireikä, jonka avulla saan ajatuksiani järjestykseen, ja koska minä en halua tehdä tästä mitään "mediapalstaa" tuttaville, niin toivon, että jos sinä olet minun tuttuni, ja luet tätä, niin että et kuitenkaan hirmu aktiivisesti mainosta/jakele osoitetta muillekin tutuille. sillä jotenkin mä tajuaisin/"aistisin" sen, jos täällä paljon tuttuja rupeis "ramppaamaan", ja se sitten taas johtais siihen, että mä rupeisin kamalasti rajoittamaan henkilökohtaisemmista asioista kirjoittamista, ja silloin tän blogin funktio pikkasen niinkuin kärsis. mutta olet toki itse tervetullut jatkamaan blogini seuraamista, samoin kuin kaikki muut jotka tänne sattumalta törmäilee.
mutta joo, katellaan:) Voihan olla, että olen puhtaasti paranoidi:)

viikonlopun fiiliksiä

terveterve, eikä tippaakaan sairas;)

noniin, taas on maanantai, ja pitkä viikonloppu meni kyllä aika kivasti... niin kivasti, että työarkeen palaaminen on ollu tänään aika nihkeetä... päivän luento meni ookoosti, mutta ei loistavasti, syynä luennoitsijan "tahmaus".... nooh, huomenna on uusi päivä ja uusi yritys.

niin, tämmöstä mä sit viikonloppuna puuhailin: perjantaina kävin pari tuntia olemassa mäessä, eka kerta suksien päällä tänä kautena:) oli kiva fiilis, ja mahtava oli huomata, että juu, kyllä mä vielä muistan miten kyykätään:) sää oli semmosta paria pakkasastetta, ja populaa ei juuri ollenkaan... oli siis aika jees tilanne. yks rinne oli upeessa kunnossa, muut välttävässä; kauheen jäistä ja semmoisia "pottupatteja" ympäriämpäri, ei kiva telluille:(
se pari tuntia riitti ekaks kerraks, reidet otti uudet liikkeet taas aika rankasti, ja aattelin, että pitää säästellä seuraavaa päivää varten. mutta oli se vaan kiva olla taas ulkona talvisessa säässä ja nauttia vauhdista ja onnistuneista käännöksistä:)

perjantai-iltana kävin sukuloimassa, sekin oli ihan kivaa. istuttiin siinä iltaa.

lauantai menikin sitten ihan uudessa seurassa ja todella hauskasti ja mukavasti: lähtö mäkeen oli jo aikaseen aamulla, meit oli kahen auton verran populaa, yhen heistä olin tavannut kerran aikasemmin, muut oli ihan uusia naamoja. kyllähän se vähän jänskätti etukäteen, mutta sitten kaikki osoittautuivat tosi mukaviksi ja rennoiksi, ja tunsin oloni aika nopeesti kotoisaksi. liekö taas sillä ollut osuutta asiaan, että porukasta reilu enemmistö oli miespuolisia: mun mielestä miesporukkaan on helpompi ja yksinkertaisempi "tunkea ittensä" kuin pelkästään naisista koostuvaan porukkaan.
ajokeli oli ihan takapuolesta, ja olin tosi iloinen, että mun ei tarvinnu ajaa, kiitos kuskille! rinteessäkin riitti usvaa, mutta ei se mua häirinny... näkyvyys laseilla oli kehno, joten laskinkin ilman laseja koko päivän, ja illalla silmät punoittivatkin sitten jo ennen ensimmäistä olutta:) Popula laski vähän kaikennäköisillä välineillä, meit telluttajia oli neljä, ja pari heistä todella hyvää, joten sain pari arvokasta tellutekniikkavinkkiä!! sen yhden asian siinä jalanvaihtovaiheessa kun korjaan, niin luulen että pöpelikössäkin pysyn paremmin pystyssä:) siitä olin iloinen ja ylpeä, että vauhdillisesti pysyin suht kivasti poikien vauhdissa mukana, se on hienoa, tuntuu että vauhtisietokyky on kehittynyt taas vähäsen, jos mahdollista jo kesän aikana:) Tekniikka nyt kaipaa kohennusta vieläkin tosi paljon, mutta hiljaa hyvä tulee ja tekemällä mahottoman hienoa:)
oli kyllä kiva laskea taas porukassa, se on vaan vielä kivempaa kuin yksin rinteiden sahaaminen! ja varsinkin tauoilla on kiva porista ja kuunnella juttuja.
mulla oli muuten uudet pöksyt nyt sit jalassa, ja olivat kuulemma niin hienot että ihan kateutta herättivät:) Eikö oikeesti; nappiostos!!!:)
sukset oli kans aika priimakunnossa täyshuollon jälkeen (keväällä tuli hankittua pohjiin vähän kraatereita).

niin, sitten illalla oli vielä yhellä laskupopulalaisella "afterski"-bileet, jonne minutkin vieraanvaraisesti kutsuttiin. oli kyllä kivaa, näin sitten vähän paikallista yöelämääkin. mun hyytyminen tapahtui jo kahen aikaan (ei täti enää jaksa;)), joten lähdin väliaikaiskotia kohden koisaamaan... eilen sunnuntaina olikin hieman krapulainen päivä ja krapulan ja väsymyksen aiheuttamaa pikku masista päällä, mutta kyllä se siitä. käväsin eilen vielä "laskupopulalaisten" kanssa iltaa istumassa vähän aikaa, se teki hyvää. mulle kyllä ihmisten kanssa oleminen tekee hyvää. en tiiä uskallanko sanoa, että ihan olen saanut nyt uusia kavereita, mutta kyl mä siitä oon varma, että jos tällä suunnalla taas pörrään, niin ihan taatusti löytyy aina laskuseuraa. se on hieno juttu. harmi vaan, että etäisyys mun omasta kodista on vähän rasittava...:( pitää mun jossain vaiheessa tätä elämää (varsinkin jos se jatkuu sinkkupainoitteisena) muuttaa johonkin pohjoisemmaksi... edes talveksi;)

perjantaifiilis:)

tänään olikin sitten pisin luennointirupeama, ja huomenna mä oon vapaalla, hahaaa:) onpa kiva viikonloppufiilis, eipä oo ollu tällasta hetkeen, ko viikonloput on viime aikoina olleet niin täynnä "velvoitteita"/ajatuksia että pitäis tehdä sitä ja pitäis tehdä tätä. mutta hahaa, nyt mun ei tarvii tehdä pariin päivään mitään!!!:) sunnuntaina ryhdistäydyn taas, ja teen loppuun ensi viikon luennot! huomenna ohjelmassa laskukauden korkkaus, ihanhan tässä jännittää, ja illalla meen viihdyttämään sukulaisia:)

päivän eka luento meni TODELLA hyvin, sain oikeen porukkaa vähän keskustelemaankin aiheesta, ja se on jotain se, noi ovat olleet niin kovin ujoja tähän asti. toka luento menikin sitten ihan ookoosti, vaikkei täydellisesti. mutta hyvin kuitenkin siis. ei jännittäny ikävällä tavalla OLLENKAAN! olenpas minä aikuistunut jotenkin:)

ja taas on todistettu liikunnan parantava voima: kävin tänään paikallisella puntilla vähän jotain tekemässä, jotta pulssi nousis ja mieli rauhoittuisi. ja niinhän siinä kävi:) Olin kyllä aika varovainen, ja aattelin, että pitää nyt taas aloitella hissukseen, jottei taas joku pöpö pääse iskemään...

mä alan oleen vähän enemmän kotonani täällä väliaikais-kämpillä... johtuuko se siitä, että täällä alkaa olla "kotonen" sotku...;) oon mä vaan aikamoinen poikamies-tyttö, otan ainakin kaiken ilon irti siitä, että jos ei nappaa siivota/järjestellä, niin eipä sitten tarviikaan järjestellä sen takia että jollekin muulle tää siivo ei passaa!:)

vielä...

on muuten ihmeellistä, miten pieni irtautuminen siitä normaalista arjesta tekee hyvää ajatuskuvioillekin: oli aika positiivinen fiilis ma ja ti, vaiks vähän kipunen olo olikin. oli vaan sellanen olo tiettektse, että kaikki on mahdollista, ja että elämä on mahdollisuuksia täynnä, pitää vaan itse pistää vähän vauhtia välillä rattaisiin, sitä kohden mitä haluaa. että mä voin elämäni aikana mennä vielä vaikka mihin uusiin paikkoihin, jee!!!!:)

teree

no heipat vaan täältä jostain! kolme päivää luennointia alla, ja tähän asti on kyllä menny kiitettävästi, pitääpä yrittää muistaa olla itsestään nyt sitten ylpeä kans:) (yritän muistuttaa itseäni, kuinka pitkän matkan olen jo tullut siitä, kun 5 vuotta sitten aloitin psykoterapian paniikkihäiriön ja ahdistuneisuuden takia... silloin mua ei ois mihinkään luentosalin eteen saanu puhumaan!:) mää vaan tuppaan unohtaan....:))
huomenna vielä luentoja, sitten kolmen päivän viikonloppu, jonka pyrin viettämään mahdollisuuksien mukaan mäessä:), niin ja sukulaisia tervehtien.

jeps, ja terveyskin alkaa taas palautua... maanantaina nenä vuoti vielä kuin niagaran putous (hassua siinä sitten luennoida, semmosella mukavalla nasaali-äänellä;)), ja illalla kaaduin ihan katki sänkyyn. majoitusolosuhteen on todella kivat, ei valittamista, on netti ja kaikki. vähän mökkihöperö olo alkaa olla, sillä enimmät ajat vietän kuitenkin itsekseni, tehden seuraavia luentoja, syöden jne. Ihanhan tässä alkaa olla työkavereitakin ikävä, kiva se on olla ihmisten parissa arjet... (tästä lauseesta saa muistuttaa siinä vaiheessa kun joku päivä taas valitan pirullisista kolleegoista:)) Ja kavereitakin on ikävä, oon kyllä soitellu heidän kanssa enemmän kuin keskimäärin yleensä.
olenpa tässä sitten ehtiny fundeerata asioita taas, tänään kävin ekalla kävelyllä ton taudin jälkeen, oli aika hyvä sellainen "ajatukset-järjestykseen"-kävelyhetki. omaa elämäänihän mä yritän saada jotenkin "järjestykseen" päässäni, tai siis että olisin onnellinen omana itsenäni ja omassa elämäntilanteessani, enkä haikailisi niin kovasti kaiken muun perään.
mietin tässä tänään tuota yksinolo vs. elämänkumppanin löytämistä... ja tulin siihen konkluusioon, että jaapadiibadaaba, en mä vaan oo yksinkertaisesti ole vielä tavannut sitä oikeaa ihmistä vaan. siis olen kyllä kovasti (liikaakin välillä) yrittänyt "sovittaa" minun ja jonkun toisen ihmisen elämää yhteen, ikäänkuin kokeilumielellä, että "tulisko tästä jotain"... mutta sellaista sielujen harmoniaa en ole kohdannut pitkään aikaan, ja sitä kai mä loppupeleissä kuitenkin haluaisin, vaikka mietinkin, että onko se liikaa vaadittu. kerran olen "elämäni miehen" luullut tavanneeni, mutta vaikka se oli lähellä, niin se ei sitten kuitenkaan ollut just "se". mutta siis ja enivei: eihän mun pitäis hävetä sitä, että olen yksin. eihän se nyt mun vika oo mitenkään päin, että en ole tavannut mun elämänkumppania. onko niin, että oon jotenkin sellanen tapaus, että niitä mun mahdollisia elämänkumppaneita on sikaharvassa, vai mitä, mutta en nyt vaan ole törmännyt häneen. ja koska tilanne on tällainen, on hyvä, että olen vielä yksin, enkä väärän ihmisen kanssa vain siksi, että en halua olla yksin. joten enpä mä voi tässä muuta tehdä, kuin elellä ja nauttia elämästä parhaani mukaan, ja kattellaan kuinka tässä käy. tottakai mä voin antaa ittelleni luvan taas olla liikaa haku päällä jossain vaiheessa, jos se yrittäminen kuitenkin jotenkin helpottaa sitä joskus niin vahvaa yksinäisyyden fiilistä. mutta pitäis vaan olla antamatta tän mun sinkkuuden vaikuttaa mun omaan näkemykseen itsestäni ja arvostani. ja vaiks mä en nyt vielä pitkään aikaan tapais sitä mun elämänkumppania, niin voinhan mä tässä keräillä ihmisiä muuten ympärilleni, se näköjään multa luonnistuu ja mä tykkään siitä. siinä ihmisten "keräämisessä" oon vissiin aika hyvä, ja se menee aika kivuttomasti, siis en mä sitä koskaan väkisin yritä, ihmisten kans tulee vaan otettua kontaktia, ja sitten joistakin jää seuraa pidemmäksikin aikaa tässä elämässä. onhan se vaan hieno taito, jonka mä otan vähän liian itsestäänselvyytenä. tuo "asenne" mun tarttis siirtää myös tuonne "elämänkumppani-haku-puolelle"... Mietin tässä että esim tän vuoden aikana olen tutustunut noin 6 ihmiseen jotka ovat tälläkin hetkellä elämässäni jollain tavalla. tolla frekvenssillä mulla on mukavan kiire 10 vuoden päästä, vaikka kaikki heistä ei olisikaan siinä yhteydessä enää. hehee...:)

isille!

toinen leffa, jonka vuokrasin eilen, olikin sitten just sellanen ko "piti": sopi mielialaan. katsoin sen heti alkajaisiksi nyt aamulla. sen nimi oli Elizabethtown, ja tykkäsin siis, koskettava ja positiivinen kaikessa kurjuudessaan... ja on se Orlando Bloom aika kivan näköinen;)

niin. nyt on sitten isänpäivä. onneksi olkoon isi, jos olet jossain missä kuulet minua. noh, ainakin muistoissani olet. minun isäni, eli siis Isi, poistui keskuudestamme vuonna 1987, mä olin just täyttämässä 11 vee. hänellä oli syöpä, joka oli päässyt leviämään, ja jolle ei sitten loppupeleissä pystytty tekemään mitään. hän vain kuihtui pois, sairautta kesti kaksi vuotta. mä olen pahoillani, että en oikein ikinä oppinut kunnolla tuntemaan häntä, tai siltä minusta ainakin tuntuu. ihan senkin takia vaan, että ehkä sitä ymmärtäisi itseäänkin hitusen verran paremmin taas, sillä kaikki sanovat, että ainakin ulkoisesti olen tullut isääni. olihan hän tietty elossa ekat 10 elinvuottani, mutta kun hän oli merimies, ja aina kolmisen kuukautta putkeen jossain ulkomailla, ja sitten kotona hetken kokopäiväisesti ja sitten taas poissa. joten tuntuu, että en mä jotenkaan koskaan saanut hänestä kunnolla "otetta". muistot, jotka mulla isistä on, ovat sellaiset "loma-fiilikseiset": ne liittyvät aina johonkin muuhun kuin ihan tavalliseen arkeen... mitäs kaikkea muistoja minulla nyt isistä onkaan...? tässä pari, tajunnanvirtana: isi keinustuolissa, ja minä sylissä, ja isi lukee suomeksi mulle satuja, ja hänen parransänkensä tuntuu hassulta. isi on tosi iso. isin kanssa leikittiin piilosta, ja isi meni aina samaan paikkaan piiloon, kulman taakse, eipä hän tainnut muualle mahtua. isi laulaa mulle illalla ennenkuin nukahdan, parhaiten minulle on jäänyt mieleen se "maan korvessa kulkevi lapsosen tie"... mistä mulle tulee vieläkin tippa linssiin. isi oli TODELLA huono kokki. isi oli se, joka vei mut ekana koulupäivänä kouluun, ja käyttäytyi ihan hassusti eikä niinkuin muut vanhemmat:). isi katsomossa kun mulla oli ekat taitoluistelukisat (hän ei kyl tainnu tajuta siitä tuon taivaallista). isi sairaana ja heikkona ja kävelee kepeillä. isi sädehoito-osastolla makaamassa, ja mä en tajua mistä on kyse, muuta kuin että ei oo kivaa, jopa hieman tylsää, ja haluaisin jo pois (mistä mulle sitten jälkeenpäin tuli hiukka huono omatunto... mutta mä olin kuitenki niin pieni, että enhän mä tajunnu)

mä olin isin lemppari, eikä mun tarvinnu koskaan sitä kyseenalaistaa. kai se on aika hienoa ja arvokasta: jossain vaiheessa elämääni mä oon ollu jollekin se lemppari. mä haluaisin aatella, että hän olisi minusta edelleen ylpeä, jos olisi elossa.

voi jestas, istun täällä ja itken itsekseni.

.
.
.
.

jeps. nyt tarttis sitten viimesteillä huomisen luennot, ja pakata kimpsut ja kampsut. huomenna aikaisin lähden omalle pikku "roadtripille"... voipi tehdä ihan hyvää... en tiiä, kuinka hyvin pääsen nettiin, joten blogini voipi seuraavat 10 päivää olla hiukka hiljainen. mutta no worries, en ole siis dead:)

lauantai-ilta

no hei.

tänään olen ollut suht ahkera, puolikuntoisesta olostani huolimatta...: kävin kaupoilla hoitamassa asioita, tein vähän luentoja, pesin KOLME koneellista pyykkiä;), kävin pari tuntia töissä, että sain hommat siihen malliin että voin hyvällä mielellä olla poissa sen vajaa pari viikkoa. sen jälkeen mä lössähdinkin:) kävin hakemassa pari leffaa, tarkoitus oli piristää itseäni kivoilla leffoilla, vaan toisin tais vähän käydä: katoin tossa sen ekan leffan ja se oli kyllä mun mielestä enemmänkin surullinen draama kuin komedia... jeps. noh, kattelen kohta ton toisen, toivottavasti on vähän iloluontoisempi:)

niin, olo on kyl vähän parempi kuin eilen, hyvä niin:), puhun nyt flunssasta, ja nooh, on olo muutenkin siedettävä:)

se mikä mua piristää eniten tällä hetkellä, on talven/kevään tellureissujen suunnittelu:) tiedossa on yks vajaan viikon reissu itsenäisyyspäivän tienoilla, sitten yks viikonloppu-"leiri" helmikuussa muistaakseni. helmikuun loppu-maaliskuun alku on viikon reissu silleen, että ensin on nelisen päivää pöpelikköä(JEE!) hyvässä seurassa, ja sitten siihen päälle viiden päivän rinnesysteemi, joka ainakin viime vuonna oli ihan ykkönen. ja SITTEN vielä huhtikuulle on suunnitteilla kahen viikon reissu jonnekin ulkomaille, kisaa käydään kahden vaihtoehdon välillä, kummatkin vaihtoehdot ovat "halvahkoja" pöpelikkövaihtoehtoja;) ja sitten päivän reissuja viikonloppuisin, ja arki-iltoja lähimäissä. eiköhän tämä ala tästä futaamaan taas, ja sitten ensi kesäkuussa olen taas tilini kanssa miinuksella, mutta veikkaan, että henkisesti ja kokemusten kannalta ollaan reippaasti plussalla:) tästä tulee hyvä talvi!

3. postaus tälle päivälle

... mutta antaa palaa vaan, tässä blogissa määrään kuitenkin tahdin just minä, minä itse ja minä;)

kävin muuten keskiviikkona on the rocksissa kattomassa standup-komiikkaa ystäväni kanssa. olin jo kauan aatellu, että tarttis mennä, mutta nyt sitten vasta sain mentyä. ja kannatti, taitaa olla tavallaan vähän mun juttu, nauru tekee vaan niin hyvää. eihän ne kaikki koomikot nyt niin kovasti naurattaneet, mutta jotkut sitten sitäkin enemmän. tarvii mennä uudelleenkin, siinä on kiva tapa välillä viettää arki-iltaa, eikä se nyt ihan hirveen myöhäseks menny, olin nukkumassa puol kakstoista. tuntuu, että sinne vois kyl mennä ihan itekseen, jos ei saa kaveria messiin. olo oli sen jälkeen vähän samanlainen kuin tullessaan ulos leffateatterista hyvän komedian jälkeen. hetkeks unohti oman arkensa.

asiasta viidenteen: olen siis nyt seuraavat puolitoista viikkoa "opettaja-täti":) Aika jännä, mutta ei jännitä kovinkaan paljon tällä hetkellä, mun mielestä on vaan tosi kiva lähtee ja tehdä vähän tavallisesta poikkeavaa duunipäivää. varmaan olotilaa tukee sekin, että valmistelut on aika hyvässä kuosissa, en usko että missään vaiheessa tulee ajan kanssa stressiä. toivon muuten vaan, että ykskään niistä mun tulevista oppilaistani ei eksy näille sivuille, siinä ois ehkä hieman auktoriteetin kärsimisen vaara...;)

taas...

...kipeenä. jokseenkin vittumaiset uskomatonta... ihan järetöntä, kurkku on kipee, ja eilen palelsi ihan sikana. harmittaa, mutta minkäs teet, elämä on. eiköhän tää tästä. maanantaina tarttis vaan olla opetuskunnossa... noh, KYLLÄ mä oon! tänä iltana ei palella (noh, ehkä villapaidalla on osuutta asiaan...)

hiukka orpo ja kurja olo on kyllä...

tää viikko on tuntunut tosi pitkältä... oon tehny aika paljon töitä ja suunnitellut ensi viikon opetusta. alkuviikko meni ihan hurmoksella, tosi energisesti, kunnes hyytyminen alkoi tuossa keskiviikkoiltana...:(

tarkoituksena ois avata laskukausi viikon kuluttua viikonloppuna... pidetään peukkuja että oon laskukunnossa, ja että lunta riittää (pakkasta nyt ainakin on luvattu tarpeeks...)

....

tää voi kuullostaa maanis-depressiivisen aaltoilulta, mua itteänikin ihmetyttää... mutta tiettekste mitä: mulla on tänä iltana onnellisempi olo kuin pariin viikkoon!!!!! ei, mitään ei ole tapahtunu maata mullistavaa, mutta jotenkin on sellanen olo, että olen saanut omasta elämästäni taas vähän kiinni, ja toivo sieltä taas jostain nosti päätään...