Tajunnanvirtaa

Heippa vaan. Kumma kun kynnys kirjoittaa blogia kohoaa mitä pidempi aika edellisestä kerrasta on. No, semmosta se on.

Kävin ystävän kanssa kattomassa leffan Vicky Christina Barcelona. Oli aika hyvä. Ei huippuhyvä, mutta hyvä. Ylineuroottinen, mutta kuitenkin kuin todellinen elämä. Olen tavallaan samaa mieltä leffan yhden sanoma kanssa, että ihmisyksilöt eivät juurikaan muutu, vaan tekevät koko elämänsä asioita samalla tavalla ja samoja virheitä eivätkä tavallaan juurikaan opi:) Kauniita ihmisiä oli myös tuossa leffassa, ilo katsella.

Kumma homma, että kun nyt on tällainen olo, että ei juurikaan mikään tunnu miltään tai ei jaksa "tunteilla" asioista, niin sitten miettii, että mikä nyt on vialla:) Meinaan, että kun yleensä on jokin tunne päällä niin välillä kaipaan sitä, että vois vaan olla eikä koko ajan tunteilla. Ja sitten kun se tasapaksu fiilis tulee, niin sittenkään ei ole hyvä. Ota tuosta nyt selvää.

Toinen tällainen samanlainen asia on, että nyt kun olen pitkästä aikaa yksin kotona, niin on semmosta vähän hakemista, että mitä tekis:) Hassua, sillä olen ihan toivonut, että saisin olla vähän itseksenikin.

Elämä ei tosiaan ole mustavalkoista.

Skiexpo tuli ja meni. Yllättävän nopeasti. Illallakaan en päässyt hyvästä yrityksestä huolimatta bilettämään, sillä jumahdettiin ystävien luo saunomaan, mikä sinälläänkin oli mukavaa. Skiexpo tuntui pienemmältä kuin ennen, olikohan se oikeasti, vai alkaako touhuun vaan tottua? Kiva oli nähdä hiihtäviä kavereita. Ostin uudet käytetyt offisukset... Tulisikohan niiden kanssa parempi suhde kuin gotisten kanssa? Gotisten kanssa kun ei vieläkään ole täyttä luottamusta, sen verran oon kampittanut itseäni niihin jyrkkiin twintippeihin:) Nää uudet ovat vähän pidemmät, saas nähdä miltä ne tuntuu.

Mietin kotiin ajaessani tänään, että oon mä kyllä paljon paremmassa kuosissa kuin esim. neljä vuotta sitten, jolloin leffateatterissa istuminenkin ahisti, kun tuntui, että ei pääse tarvittaessa pois. Jeejee, työvoitto:). En ole täydellinen, mutta onnellinen siitä, että voin paremmin, onhan näin kivempi elää:)

Elämä on kyllä sellaista tasapainoilua: on tasapainoiltava esim. omien halujen, toiveiden, pettymysten, ympäristön "paineen" ja yhteiskunnan "pitää-tehdä" asioiden välillä, ja löytää se oma polku ja tajuta olla ylpeä siitä, oli se sitten minkä näköinen tahansa. Kun ihmisten elämät ovat vain niin kovin erilaisia, eikä kaikkea voi tietää eikä ennustaa.