Minusta tulee kummitäti:) Ja se on minulle iso juttu, isompi varmaan kuin monelle muulle. Jotenkin olin jossain vaiheessa elämääni saanut päähäni, että minusta ei varmaan tule koskaan kummia: oma veli nyt tuskin hankkii lapsia missään vaiheessa, ja parhaimmilla ystävilläni on paljon hyviä ystäviä, joista useimmat luultavasti halutumpaa kummi-kamaa kuin minä. Tää ajatus pohjautuu myös mun pahimpiin paniikkivuosiin: siinä oppi aika hyvin, että olen tässä maailmassa kovin yksin ja omillani ja enkä kovin ehjä tapaus. En tarkoita, että olin ihan ilman ystäviä, en todellakaan, mutta silloin joutui oppimaan sen, että ei minua kukaan muu voi tukea jatkuvasti kuin minä itse ja että itse joudun tsemppaamaan elämäni eteen. Sellainen olo oli/on vieläkin välillä, että olen jotenkin erillinen saareke, joka ei oikein kuulu vahvasti mihinkään. Ei minusta niinä vuosina oisikaan ollut kummiksi, eli ymmärrän hyvin, että varsinkin silloin ei semmoiseen kunniatehtävään tullut kutsua. Joka tapauksessa on usein sellainen fiilis, että olen aika korvattava pakkaus, ihan niinkuin kaikki muutkin tietysti, ja ehkä hieman myös hankala pakkaus:). Mutta siis, että en ole kenellekään sillai tosi tärkeä, muuta kuin nyt tietty äiteelle. Ja miehekkeelle toki, mutta uskoni siihen kasvaa kokoa vasta tässä ajan myötä, pikkuhiljaa, ihan kertarysäyksellä tai toisellakaan sitä en vaan osaa uskoa:), vika on ihan mun omassa päässä. No ja joka tapauksessa, itkuhan ihan meinas tulla, kun kummikutsu kävi. Totta helekatissa mä kummiksi rupean, ja aion olla parempi kuin ainakin mun omat kummit (minkä ei pitäisi olla kovinkaan vaikeaa...)(Niin, paitsi että se uskonto-puoli voipi jäädä vähän vähemmälle, mutta se on kuulemma ihan ok:)) Tuli sellainen olo, että vitsi, joku haluaa, että kuulun heidän elämäänsä, pidemmälläkin aikavälillä. Hienoa, upeeta ja mahtavaa.
t. Tuleva Maailman Paras Kummitäti:) (tai noh, jos lapsi ei sitten tykkääkään yhtään legoista/palloista/pyöräilystä/telluilusta/laskettelusta/lumesta/pulkalla laskemisesta, niin homma ei ehkä menekään ihan putkeen;);))
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
2 kommentarer:
No jos ei alunperin tykkää, niin sinä oot se mahtava tyyppi, joka saa sen tykkäämään. Mun kummit ja oma kummius on mulle tosi tärkeitä, joten paljon onnea!
heippa anonyymi:)
Juu, näinhän se toivottavasti on, että pystyy itse näyttämään kummilapselleen niitä asioita, joista tykkää ja että ehkä hänkin löytää niistä jotain itselleenkin mukavaa tekemistä.
Skicka en kommentar