Onnellisen surullinen vai surullisen onnellinen

Jepujee, omassa kodissa taas, onpas mukavaa. Vaikka kova väsy vaivaa, tulipa taas reissattua ja häärättyä viikonloppuna.

Niin. On hyvinkin seesteinen ja onnellinen olo, mutta samalla kuitenkin surullinen. Hassu sekamelska. Äiteestähän mä oon surullinen ja kuitenkin hassulla tavalla onnellinen. Sellainen hyvin "jalat maassa"-fiilis. Tätä tää elämä on, tässä ja nyt. Hän laittoi niin kivan viestin tänään, kirjoitti että oli ollut tosi mukavaa kun olin siellä niin pitkiä pätkiä, että sillä elelee taas mukavasti jonkin aikaa. Voi minnuu ja voi häntä. No, teen sen minkä voin ja näköjään mä vähäsen voin piristää. Se on hyvä se.

Onnellisin olen KultaMussukasta. Ei vähene tai pahene fiilikset ei. Päinvastoin, tuntuu "loksahtavalta", sellaiselta tosi hyvältä vain. Tulin hänen kauttaan äiteen luota kotiin, latasin akkuja yhden yön ja jatkoin sitten matkaa omaan kaupunkiin ja töihin. Hyppään. Ja katson kuinka käy.

Autossa tulee vissiin tänä kesänä istuttua, sinne ja tänne. No, a woman's gotta do what a woman's gotta do. Tai jotain.