Trallallaa

Terveisiä taas äiteen kotikaupungista. Tulin tänne kuuden aikoihin ja ehdin vielä käväseen sairaalassakin moikkaamassa äiteetä. Äiteen on tosiaan siirretty teholta pois, keuhko-osastolle. Eivät ne vieläkään ole diagnoosia saaneet aikaiseksi, mutta oli mahtava nähdä, kuinka paljon äitee on edistynyt: nyt hän jo jaksaa nostaa itsensä istumaan ja seisomaan, ja käveleekin vähän. Hengityskoneessa toki on vielä, mutta mun oletusarvo on se, että ei hän siitä kokonaan pääse pois kuitenkaan. Mutta oli hienoa nähdä, kuinka hän ei hermoillut niin paljon niiden hengityskoneen tuubien kanssa, vaan siirteli niitä sujuvasti pois tieltä ja ei edes hätääntynyt, jos tuubi hetkeksi lähti irti, vaan osasi laittaa sen itse takaisin kiinni. Muahtavaa :) Toki on paljon vielä edessä, mutta nyt on hyvä nauttia edistysaskelista:). Aikaisemmin viikolla olikin sitten vähemmän hienoa, kun äitee oli jotenkin tosi hätääntynyt ja tekstaili mulle hieman paranoideja juttuja: hänelle oli vain sanottu, että hänet lähetetään kunnalliseen sairaalaan, koska hän ei voi asua yksin kotona: tästä äitee oli vetänyt sitten johtopäätöksen sujuvasti, että nyt hänet heitetään vanhainkotiin ja that's it. Homman nimihän oli oikeasti se, että on täysin normaali proseduuri lähettää potilas keskussairaalasta kunnalliseen sairaalaan, kun tilanne on stabiloitunut eikä akuuttia hätää ole, siellä sitten kuntoutus jatkuu. Noh, soitin sekä äiteelle (hän joutui nyt vaan kuuntelemaan mun rauhoitteluja kun ei itse vieläkään pysty puhumaan) että hoitavalle lääkärille, että mitvit? No lääkäriltä selvis, että ei mistään vanhainkodista ole kyse, vaan kuntoutuksesta ja että tavoitteena on loppupeleissä kotiuttaa äitee. Että sillai. Noh, tilanne saatiin rauhoittumaan, kun lääkäri kävi vähän paremmin selittämässä tilanteen ja nyt äitee tosiaan oli aika hyvällä tuulella, tai niin hyvällä tuulella kun tuossa nyt voipi olla. Ja hyvä niin. Äitee vaan sanoi, että fiilikset menee aika ylös ja alas, ja sanoin, että tuttu fiilis, tämmöstä tää nyt vissiin sitten on.

Mä oon muuten taas aloittanut terapiassa käynnin. Käyn kerran viikossa, ja eri terapeutilla kuin ennen, en ollut ihan niin ihastunut siihen mun edelliseen kallonkutistajaan, ja olen oivaltanut, että niitäkin on erilaisia, ja koska itse lystin kustantaa, niin saa myös valita sellaisen tyypin kuin haluaa. Tämä uusi terppa vaikuttaa, noh, selvältä psykologi"hörhöltä", mutta silti aika asiallinen, luulisin. Tässä on nyt tunnusteluvaihe menossa. Olen koko kevään funtsinu, että vois tehdä hyvää käydä keskustelemassa kaikista muutoksista (mm. elämäkriisailua, parisuhdekriisailua, ero, uusi suhdeviritelmä, äiteen sairastuminen) ja jutuista jonkun ulkopuolisen kanssa, ja nyt tää äiteen sairastuminen oli sen viimenen tippa: tajusin, että nyt vois olla hyvä mennä hoitamaan omaa päätään tässä vaiheessa, kun on vielä ihan hyvä olla, eikä oottaa sitä hetkeä, kun kaikki kevään muutokset ovat muhineet keskenään päässä sen verran, että ovat menneet ihan solmuun ja mä voin taas huonosti. Joten näin. Kallis valinta toki, mutta näen tämän nyt satsauksena omaan tulevaisuuteeni ja terveyteeni.

Joo. Taidan nukkua tänä yönä pitkästä aikaa oikein makoisasti :)