Hyvä mieli

Onpa tänä aamuna hyvä mieli, kauhiasti energiaa:). monta hyvää asiaa lämmittää mieltä: kauan odotetun matkan viimeinen "järjestelykysymys" hoidettiin tänään, nyt on kaikki kondiksessa, ei kun reissuun vaan, jeejee:) . sitten olo on jo niin terve, että mä pääsen tänään pelaamaan, jeejee2! (kyllä, olen hieman urheiluhullu, mutta sekin piirre on lieventynyt iän myötä;)). ja kuulin tosi hyvä biisin, ah, siitä sain kunnon kiksit:) ja sitten sain kutsun yheltä mun sukulaiselta katsomaan työtään, se tuntuu arvokkaalta, sillä haluaisin olla paremmin yhteyksissä pienen sukulaisjoukkoni kanssa, varsinkin samanikäisten kanssa. tämä asia on tullut tärkeämmäksi iän myötä, nuorempana ei ois voinu vähempää kiinnostaa:)

kaikki järjestyy. nyt tuntuu siltä. ai kun se on kiva fiilis, tarvii nauttia siitä nyt:)
on kai mun elämässä aikaisin tapahtunut kaikenlaista ikävää, että jotenkin on syvällä se ajatustapa, että kaikessa vähän pelkää pahinta.... mutta nyt on kyllä homma skulannu jo jonkin aikaa niin kivasti, että ehkä mustakin jossain vaiheessa tulee yltiöoptimisti;) toisaalta, ehkä se on vaan omasta asenteestakin kiinni, siis se fiilis että miten menee itsellä.

mietin, että uskaltaisinko pistää tämä blogini jollekin listalle... tulis varmaan suuremmalla todennäköisyydellä jotain lukijoita, mutta sitten on taas se tunnistamisen vaara... en tiiä miksi se mua vähän pelottaa, siis se että joku minut tekstistäni tunnistaisi. noh. ei kun eteenpäin vaan, antaa palaa!:)

mietiskelin tossa sitä, että joskus mä vielä kuvittelin, että elämä menee silleen, että jossain vaiheessa sitten kun on "kypsynyt ja oppinut" tarpeeksi, niin elämä on tasaista ja "hallittua"... (se kun on ollut alusta asti varsinaista vuoristorataa...ylös huipulle ja sieltä ryminällä pohjalle...jne.) Nyt olen oivaltanut sen, että valitettavasti ei voi tietää mihin elämä kuljettaa, ja
että monelle asialle ei mahda itse yhtään mitään, eikä niihin voi valmistautua mitenkään. ja että tulee niitä ikäviäkin asioita vielä vastaan vaikka joskus itsekkäästi tuntuukin, että mä oon jo niistä saanut osani kiitos. kai tärkein on se fiilis, että hei, tuli mitä tuli, kyllä minä jaksan ja voin ottaa vastaan, selviän.

sitä kans funtsin, että ite olen oppinu tosi hyvin sen, että omaa olotilaa ei voi muut hirveästi parantaa, pysyvä muutos on tultava itsestä. totta kai hetkittäin toiset ihmiset voi saada sut todella hyvälle mielelle, mutta se pysyvä perusfiilari tulee ihan omasta itsestä. mä varmaan ennen jotenkin odotin ihmisiltä liikaa, siis sitä että heidän tuki minulle riittää fiksaamaan asian kuin asian... ei se vaan ole niin. tavallaan tosi karu ajatus, että ollaan kaikki niin yksin loppupeleissä, mutta sitten kun sen ajatuksen kans on ok, niin se on itse asiassa aika vapauttava fiilis: oma elämä ja fiilis ei olekaan niin kovasti muiden ihmisten (välillä niin arvaamattomien) tempausten armoilla.