Kriisailua

Kelailen tässä elämää suurempia asioita... Mietin, että miten olisin toivonut että mun elämä olisi mennyt, sillai jotenkin aikataulullisesti... Vaan ei oo mennyt sinne päinkään:) Nyt just ahdistaa tää ikä, joka on jo niin "vanha", että olen siinä tilanteessa, että nyt tarttis tehdä monesta asiasta jonkin sortin päätös, ainakin tarttis jollain lailla suunnitella suurpiirteistä aikataulua asioista: töistä, perheen perustamisesta, elämän suunnasta. Kaikkea kun ei vaan voi saada samaan aikaan, valitettavasti. Tai jollain tavalla tietty varmaan voi, mutta siinä voipi sitten käydä vähän hankalaksi jossain vaiheessa elämä. Tavallaan ois kiva olla joku 25-vee: yhenkään asian kanssa ei ois kiire mihinkään, ja ehtisin vielä jotenkin "porrastaa" elämän suuret asiat. Lähinnä tässä nyt ahdistaa työuran etenemisen, harrastusten ja perheen perustamisen väliset ristiriidat täällä kotosalla. Harrastusten ja perheen perustamisen välillä se ristriita ei ole kovin hirveä, mutta sitten jos on haluja jonkin sortin "uraan" siinä vielä, niin sitten voipi mennä vähän takkuiseksi toi yhtälö.

Mutta elämä on mennyt kuten on mennyt. Eikä se ois mun kohdalla voinut mennä eri lailla, jos ottaa huomioon, mitä kaikkea olen kokenut. Jos mä oisin esim. ollut jo perheellinen siinä vaiheessa kun paniikkihäiriö iski, niin siinä ois perheen muut jäsenet kyllä kärsineet. Mutta silti toivoisin, että oisin ollut "valmis" monessakin mielessä vähän aikaisemmin (en tarkoita siis että täysin valmis ja ready ja sillai, vaan lähinnä sitä että en olisi ollut niin järkyttävän kaukana siitä "valmiista", vaan edes vähän lähempänä). Mutta en siis ole ollut. En nyt tosiaan tiedä olenko täysin "valmis" nytkään, mutta nyt osaan edes kuvitella mitä se "valmius" on:). Ei oo helppoa tää ei, eikä yksinkertaista. Blääh.

Ja vaikka mä oon kavereitteni puolesta iloinen, niin mua masentaa kyl vähän sekin, että monet muut jotka ovat olleet yhtä kauan töissä kuin minä samalla alalla viettävät jonkin sortin väitösbuumia: tohtoreita tulee enemmän kuin laki sallii...:) Ja mä vaan häsään aina vaan siel labras ja toimistopöydän ääressä, ilman että väitöskirjan etusivu edes häämöttäis...:( Blaah ja blääh. Surkimus maximus.

Lopuksi mainittakoon, että juu tiiän että minulla on asiat nykyään pirun hyvin ja ihanasti, mutta just nyt en vaan ihan osaa nauttia niistä, sillä ei ne ihanat asiat nekään aina yksinkertaisia ole.

Peace ja yo ja sillai.