Itkeskelyä ja helpotusta

Menin sitten täällä työpaikalla "piiloon" ja soittelin äiteelle, teki vaan mieli itkeä. Ja teki se vähän hyvää. Oon vissiin viikon ollut vähän "jumissa" ko ei oo tehnyt mieli jutella kenenkään kanssa tästä mun ahistumisesta, mutta nyt tuli sellainen olo, että vitsi ko sais avautua jollekin läheiselle (yhdelle ja samalle läheiselle en vaan viitti olla vaivaksi koko ajan:)). Soittelin sitten äiteelle, jota voipi häiritä koska vain ja joka nyt tietty tuntee mun nää ongelmat aika pitkältä aikaa. Enkä ollut "häirinnyt" häntä pitkään aikaan. Teki hyvää kuulla, kun äitee sanoi, että kyllä se siitä, vähitellen taas itsevarmuus palautuu. Ja että ei mun kaikki pelot oo edes hassuja, sain kuulla, että mun mummo ei ollut pystynyt olemaan auton kyydissä Oslosta Bergeniin, koska hänelle oli tullut isoista vuorista paha olo, sanoi kuulemma että ne tuntuvat kaatuvan päälle:), vaari oli joutunut ajamaan takaisin Osloon ja laittamaan mummo lentokoneeseen takaisin Suomeen... Että tämmönen suku meillä, ja sitten kuitenkin osa musta himoitsee vuoria=D

Edit: tulikin sitten mieleen joo, että osasyy tähän itseni moittimiseen on se, että mulla on jotenkin se mun rima tai "mittakaavio" ihan väärällä kohdalla monessakin asiassa......