söndag, november 26, 2006

I pikkujoulut 2006

jeps, siinä ne sitten oli, eikä ne menny sitten kuitenkaan ihan selvinpäin... pahasti en ollu humalassa, mutta kuitenkin sen verran, että tänään on semmonen hiukka epämääräinen olo: nukuttais hirveesti, mutta en kuitenkaan saa unen päästä kiinni (vaiks yleensä mä nukahdan melko koska tahansa;)). Kyl siinä eilen oli vähän ryhmäpainostusta messissä: jos ei oltais oltu tolla populalla liikenteessä, niin ois ainakin pari drinksuista jääny juomatta ja aivan varmasti oisin ollu noin pari tuntia aikasemmin kotona:) Mutta enhän mä voinu jättää muita "pulaan":)

Noh, mutta, ihan jees oli, ei nyt ihan ylitsepääsemättömän hubaa, mutta kuitenkin. parasta oli tutustua ihmisiin vähän normaalista poikkeavissa olosuhteissa, ja oppia tunteen vähän paremmin. kaikkien nimiä en kuitenkaan muista vieläkään:)

viime viikonlopun pirskeet ja nämä eiliset muistuttivat jonkin verran toisiaan noin pääpiirteittäin: kummassakin oli suurempi osa miehiä, joista sitten heistä oli suurin osa alle 25 vee. ihan virkistävää, hieman erilaista kuin ehkä normi-baari-illasta:) Kumpanakin viikonloppuna ehti mielessä käydä siellä baarissa, että onpa hiljasta, ei oo hirveesti vientiä, kunnes hoksasin, että asiaan varmaan vaikuttaa se, että mä hillun täällä tanssilattialla 2-5 jätkän kans.... vaiks omasta näkökulmasta tilannehan oli täysin selvä: ne on mun kavereita ja sen lisäks vielä ihan liian nuoria;), niin ehkä se ei ulkopuolisen silmissä kuitenkaan sit ollutkaan ihan niin ymmärrettävää. noh, eipä tuo mittään, hauskaa oli noin, ehkä hauskempaa kuin "normi"baari-iltana. noi alta 25-vee pojat/miehet on silleen hassuja, että heidän arvio mun iästä menee useimmiten aika suht pieleen:) , eilen arviot vaihteli 23-26. noh, kiitos kaunis:) Kai se mun asenne ja ulkonäkö välillä pettää: en käytä hirveesti meikkiä enkä fancypancy-vaatteita, meen sillä "luonnonkaunis"-linjalla;), ja tällä hetkellä kroppa on aika hyvässä kunnossa. ja sitten kun mulle on joteski suht luontevaa olla tollasessa porukassa, niin anna vissiiin sellasen aika rennon kuvan, ja nää pojat, anteeks miehet siis, ehkä aattelee, että 30 vee-naiset ois joteski kyspempiä/jäykempiä... enivei, en mä vaan tiiä. Valitettavasti pari heistä tais saada jonkinlaisen "shokin" kun asia "selvisi", mutta eipä voi mitään. tais siinä jollain olla jossain vaiheessa jotain (humalastakin johtuvaa) kiinnostuksen tynkääkin mun suhteen, mutta kyllä se iän selviäminen selvitti tilanteen;););) voivoi:) Itehän sitä kuitenkin vaan jotenkin huomaa heti jos toinen on siinä alta 25. Jep, mutta toisaalta sitten kun on niin paljon selvästi vanhempi, niin näyttäis olevan silleen että parikymppisil pojil on aika luontevaa hillua siinä samassa seurassa, esmes mennä tanssimaan mun kans, mä luulen että siihen toi ikäero toimii silleen hyvässä mielessä: pojat kokee että mä oon jotenkin "turvallisen" mukava, ei katsos tarvii esittää tai yrittää mitään:), ja onhan sitä mukava tanssia vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa:) Tämmössii. niin joo, saanen huomauttaa, että mä oon kyllä varattujen miesten hyvä kaveri kans, en tiiä miks hekin sitten viihtyvät mun seuras... ehkä se on se taas, että tietävät että mä oon "turvallinen", sillä mä en rupee kyl yhtään mihinkään varatun miehen kans. noniinno, täytyy myöntää, että minullekin on "turvallista" hengata varatun miehen/varattujen miesten kans, on rentoa kun ei tarvii kelailla, että onko täs nyt jotain tai annaks mä nyt ymmärtää jotain, jne... Kyl mä edelleen taidan olla siinä faasissa, että vähän jopa välttelen "mies-tilanteita".... noh, kyllä se siitä sitten taas, tarvii nyt vaan saada olla tässä mielenrauhas vähän aikaa vielä. aah, vielä lopuksi juttu sitten vanhemmista ja varatuista miehistä: huvittavaa kuinka he olivatkin sitten eniten humalassa ja sekaisin koko populasta: he kai ei vaan pääse niin usein ulkoileen, että sitten kun pääsee niin tarvii vetää viinaa oikeen olan takaa:):) Mulla heräs kyl hieman äidilliset vaistot sitä touhua kattellessa, ja pyrin juottamaan heille kaljojen välissä edes lasin vettä aina välillä:)

loppusummary, mitä opin kaikesta tästä: koska kerran semmosten about 25 vee ja sen alle-miesten mielestä mä oon kaunis ja ihana ja niin mahottoman mukava, niin mun pitäis nyt sitten löytää jostain sellanen mies, joka on kuitenkin, sanotaanko 30-vee paremmalla puolella, mutta jolla on kuitenkin vielä nuoren miehen maku, niin johan mua palvottais;););)

2 kommentarer:

Anonym sa...

Vaikea uskoa, ettei ne 30+ miehet palvois sua ihan yhtä lailla. Ei kai se naismaku nyt niin paljon eroa nuorilla miehillä ja varttuneemmilla. Vai olisiko niin, että näytät mahdollisesti niin pelottavan nuorelta, että 30+ eivät uskalla lähestyä?

memyi sa...

heh, kiitos arokettu:)

enpä syytä tiiä, mutta oikeesti noi jangsterit diggaa mua;);) Se voi kyllä johtua mun asenteestakin, sillä myönnän että mä oon "nuorison" kans kyllä varmaan heti kättelyssä rennompi kuin samanikäisten miesten kanssa... samanikäisten miesten kanssa tutustuminen on jotenkin vaikeampaa, sillä tuntuu että aina on taka-ajatuksena, että mitä toi nyt yrittää... ja mua ahdistaa se hiukan, varsinkin tällä hetkellä.

en mä nyt mielestäni niin kauheen nuorelta näytän, mutta ehkä muut sitten on muuta mieltä. voi se kyllä tosiaan olla se mun "vallaton" olemus, siis en ihan hirveesti yleensä "yritä" käyttäytyä aikuismaisen jäykästi;), jos tiiät mitä tarkoitan.